Lahti |

Kurkkutulehdus aiheutti viherpeippojen massatuhon

Lintumaailmassa on nyt vilskettä. Hippiäiset ovat saapuneet kaupunkiin, josta hyönteissyöjälinnut ovat vähitellen lähtemässä. Yhtä lajia on jääty kaipaamaan. Viherpeippoja ei ole näkynyt.

Heikki Kolunen tutkailee kotipihallaan rengastusverkkoa. Kuva: YLE / Tapani Ripatti

Eteläisessä Lahdessa asuva Heikki Kolunen on seurannut lintujen elämää kymmeniä vuosia. Tähän aikaan vuodesta hänen mielenkiintonsa kohteena on tietenkin lintujen muutto.

Heikki Kolusen pihalla heläjää rautiaisen laulu, mutta ääni tulee nauhurista. Laululla Heikki houkuttelee paikalle aamu- ja yölaulajia, jotka ovat aloittaneet syysmuuttonsa. Jostain haapametsiköstä kuuluu ajoittain harmaapäätikan ääni.

Isot linnut odottelevat sopivan kaunista muuttopäivää

Isot linnut, kuten kurjet, hanhet ja haukat odottavat sopivan kaunista päivää ja suotuisia tuulia aloittaakseen syysmuuton. Kotkien muutto on vasta lokakuussa.

Koskelot ja kukat sekä muut sukeltajalinnut kalastelevat vielä poikasineen järvillä muikkuja. Kun vatsat ovat täydet, muikun kutu ohi ja perheet valmiit, nekin lähtevät. Joutsenet käyvät siiven tynkiään räpyttelevine poikasineen popsimassa puolukoita.

Osa linnuista muuttaa etelään maamerkeistä- tai muodoista piittaamatta. Ne lentävät korkealla ilmansuuntien mukaan. Sitten on lintuja, jotka lentävät Savosta Päijänteelle, jonka rantaviivaa seuraten sitten matkaavat Vääksyyn, joka on Heikin mukaan yksi parhaista lintujen bongauspaikoista Päijät-Hämeessä.

Kesä oli vaikea linnuille

Heikki Kolunen on rengastanut lintuja jo kauan. Sen myötä hänellä on hyvä tuntuma vaikka siitä, missä kunnossa pikkulinnut ovat muuton alla. Syksyinen rengastus taasen kertoo paljon päättyneestä kesästä. Heikin mukaan kesällä 2009 oli lintujen kannalta huonoja sääjaksoja. Kesäkuun alku oli kylmä. Heinäkuun alussa oli lähes pakkasöitä. Ne olivat tuhoisia linnunpoikasille.

Viherpeippokanta on kadonnut lähes kokonaan

Tänä vuonna ei Heikin pihapiiriin ole tullut juuri lainkaan viherpeippoja ja syykin on selvinnyt. Kurkkutulehdus on aiheuttanut lähes viherpeippojan massakuoleman. Luonto toimii niin. Se harventaa suuria populaatioita. Tätä kurkkutulehdus-epidemiaa voi hyvin verrata ihmiskuntaa kiusaavaan sikainfluenssaan.

Ilmastonmuutos tuo uhkia myös lintumaailmaan

Ilmaston muuttuessa myös pieneliöstö muuttuu. Lintuihin voivat iskeä uudenlaiset taudit. Toisaalta yhä lämpenevä syksy saattaa viivästyttää lintujen muuttoa, koska luonnossa on yllinkyllin kasveja, siemeniä ja silmuja. Kun pakkanen saapuu sitten yllättäen ja nopeasti, jäävät tietyt linnut kylmän saaliiksi.

Ilokseen Heikki on kuitenkin huomannut, että hänen kotipihansa pääskyset lähtivät ajallaan. Niiden muuttovaistoon ei ilmastonmuutos ole vielä vaikuttanut.

Syksy vaihtuu jossain vaiheessa talveksi ja ensimmäisten pyryjen myötä Heikin pihapiiriin saapuvat sitten tilhet, joista aina on iloa.

Lähteet:
YLE Lahti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä