Satakunta |

Kuumailmapallolla ei pääse ydinvoimalaan

- Suomessa on rajoituksia vain ja ainoastaan kaksi kappaletta. Rajoitusalueita ovat ydinvoimalat, jotka on rajoitettu kaikelta lentoliikenteeltä. Myös armeijan ammunta-alueet ovat näitä niin sanottuja vaara-alueita, sanoo kuumailmapallolentoja järjestävän Linnanpallon toimitusjohtaja ja päälentäjä Olli Luoma.

Kuva: YLE / Jan Hynnä

Kuumailmapalloja näkee tähän aikaan vuodesta melko tiuhaan taivaalla, mikäli sää sattuu suosimaan.

Tuulten armoilla pelaaminen onkin tarkkaa ja täsmällistä touhua. Ja lupienkin on oltava kunnossa. Tunnin kestävä lento maksaa noin 200 euroa henkilöltä.

Olli Luoma kertoo, että kuumailmapallo on lentoalus siinä missä mikä tahansa lentokonekin.

Lentokenttien läheisyydessä pitää olla yhteydessä lennonjohtoon. Valvomattomassa ilmatilassa, kaukana lennonjohdoista, voidaan kuitenkin lentää täysin vapaasti niin, että jokainen vastaa itsestään ja huolehtii siitä, että törmäyksiä ei tapahdu.

Suurin vaaratekijä huono sää

Kuumailmapallolla lentäminen on todella tarkkaa touhua. Tuulten on osuttava kohdalleen, mikäli taivaalle aiotaan.

Kuumailmapallossa ei ole ollenkaan ohjausmahdollisuuksia. Pallo menee siis tuulten mukana ja on täysin vapaa kappale taivaan sinessä. Ainoa keino tulla alas ja toimia hallitusti on se, että toimitaan hyvässä säässä ja hyvän tuulen mukana.

Lentämisen suurin vaaratekijä onkin huono sää. Vaaratilanteita tulee kuitenkin todella harvoin. Olli Luoma toteaakin, että monta hyvää lentopäivää jää lentämättä, kun ei tiedä minkälainen sää on tulossa ja tuolloin otetaan aina varman päälle, ei lähdetä riskeeraamaan.

Mikä pallon lentämisessä kiehtoo?

- Se on luontomatkailua parhaimmillaan. Taivaalla ollaan luonnon keskellä ja joudutaan huomioimaan luonto eri olosuhteineen. Kun ilmaan lähdetään, koskaan ei tiedetä mihin laskeudutaan, tämä jos jokin on seikkailua parhaimmillaan, Olli Luoma kuvailee.

Lähteet:
YLE Satakunta

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä