Ulkomaat |

Kuurojen maailmanliitto yhteistyöhön Pohjois-Korean kanssa

Kuurojen maailmanliitto (WFD) ja Pohjois-Korean vammaisjärjestö (KFPD) aloittavat yhteistyön pohjoiskorealaisten kuurojen aseman parantamiseksi. KFPD:n toiminnanjohtaja Ri Kwang Song ja WFD:n puheenjohtaja Colin Allen allekirjoittivat yhteistyöpöytäkirjan torstaina Helsingissä.

Sopimuksen allekirjoittaminen
Kuva: YLE

Järjestöt aikovat tehdä yhteistyötä muun muassa kuurojen ja sokeiden oman koulutuskeskuksen sekä Pohjois-Korean kuurojen oman järjestön perustamisessa.

Pohjois-Korea on tunnustanut vuonna 2003 viittomakielen yhdeksi maan virallisista kielistä, mutta sen tulkkauspalveluja ei ole käytännössä olemassa. Koreassa toimii kuitenkin kahdeksan viittomakielistä koulua. Kuurojen maailmanliitto toivoo, että Pohjois-Koreassa käynnistettäisiin pian viittomakielen tulkkikoulutus, ja että siellä kehitettäisiin viittomakielen opetusta kuuleville ja kuurojen lasten vanhemmille.

Pohjois-Korean vammaisjärjestön edustajat vierailevat vielä parin päivän ajan Helsingissä ja Turussa, joissa he tutustuvat muun muassa kuurojen yhteisön toimintaan ja viittomakielisiin palveluihin.

Suomen valtio on ulkoministeriön kautta tukenut Kuurojen maailmanliittoa jo usean vuoden ajan. Ministeriössä iloitaan järjestön näkyvästä menetyksestä.

- Tässä täytyy antaa suuri kansalaisaktiviteetille ja sille, että ihmiset poliittista näkemyksistä ja valtioiden rajoista välittämättä löytävät toisensä tärkeiden yhteisten asioiden ympärillä. Kunnia kuuluu maailmanliitolle ja kuuroille itselleen, sanoi valtiosihteeri Pertti Torstila, joka edusti allekirjoitustilaisuudessa Suomen ulkoministeriötä.





Lähteet:
YLE Uutiset
  • Tiina Hirsimäki Tiina Hirsimäki Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma aiheesta klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä