Kuuset turvassa - Juvan ötökkäansassa laiha saalis
Hormonipyydykseen oli eksynyt tuhatkunta kirjanpainajaa. Ensimmäisen saaliin arvioidaan olevan kolmasosa koko kesän saldosta.
Kuusia vahingoittavan kirjanpainaja-hyönteisen ensimmäiset kantaseurantalukemat on saatu Juvan pyydyksistä.
Pyydysryhmään oli jäänyt tuhatkunta kirjanpainajaa tilavuuden perusteella arvioituna. Lukema jää kauas hälyttävistä määristä. Joidenkin arvioiden mukaan ensimmäinen saalismäärä on noin kolmasosa koko kesän saaliista.
Metsäntutkimuslaitos ja Suomen metsäkeskus aloittivat ensimmäistä kertaa tänä kesänä seuraamaan kirjanpainajakantoja 30 eri pyydyspaikalla.
Pyydyksistä on nyt koettu noin puolet. Etelä-Suomesta on jo löytynyt runsaitakin kirjanpainajaesiintymiä.
Kriittisenä kantalukemana koko kesän ajalta pidetään 15 000 kirjanpainajaa / pyydysryhmä.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Laaja rötösvyyhti selvinnyt Etelä-Savossa - kahta nuorta epäillään useista murroista
Rikosnimikkeinä juttuvyyhdissä oli muun muassa törkeä varkaus, 19 varkautta, 10 vahingontekoa ja kaksi varkauden yritystä. Nuorten epäillään murtautuneen muun muassa lukittuihin veneisiin, autoihin sekä rakenteilla oleviin asuntoihin.
Etelä-Savo on turvallinen maakunta, mutta ei lintukoto
Rattijuopumusten määrä lisääntyy huolestuttavasti.
Mikkelissä kunnostettavasta sota-aineistosta tutkijoiden aarreaitta
Luettelointi ja parantuneet hakumahdollisuudet tuovat sota-ajan arjen helpommin tutkijoiden ulottuville.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Diktaattorin Elitkampen jää väliin - "Pääsee ruuna kesälomalle uiskentelemaan "
Juvalais-kangasniemeläisen ruunan taustajoukot ottivat viime hetken poisjäännin rauhallisesti. Vanhan vaivan ärtyminen estää kevätkauden rahakkaimman suomenhevosen osallistumisen Elitloppet-viikonloppuun.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi Kati Myllymäki
Myllymäki on Kouvolan nykyinen terveysjohtaja. Myllymäki aloittaa tehtävässä lokakuussa.
Mikkelin puominosturionnettomuuden taustalla laiminlyönti?
Kolmen henkilön vakavaan loukkaantumiseen johtaneen onnettomuuden syynä vaikuttaisi olevan huolimattomuus työturvallisuusasiossa.
Mikkelin keskussairaalan laajennus on saamassa lähtölaukauksen
Tavoitteena on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö Mikkelissä.
Savonlinnan Oopperajuhlien liput menevät kuin kuumille kiville
Sekä Savonlinnan Oopperajuhlat että Mikkelin Musiikkijuhlat myyvät hyvin.
