Kotimaa |

Kuusi miestä epäiltynä Pride-iskusta

Poliisi on tavoittanut kuusi miestä, joita epäillään seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkueeseen tehdystä kaasuiskusta Helsingin keskustassa kuukausi sitten. Miehiä on kuulusteltu, mutta kukaan heistä ei ole enää vangittuna.

Pride-kulkue Helsingin Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun risteyksen kohdalla, jossa juuri on tapahtunut kaasuisku.
Kuva: Leo Koivistoinen / ranneliike.net

Poliisi vapautti kolme vangittuna ollutta pari viikkoa sitten, ja loput kolme olivat pidätettyinä. Miesten epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn, kokouksen estämiseen ja poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen.

Tutkinnanjohtaja, komisario Petri Juvonen kertoo, että epäillyt ovat parikymppisiä ja isku oli etukäteen suunniteltu. Miehet myös hyökkäsivät hänen mukaansa samassa ryhmässä kulkueen joukkoon.

Helsinki Pride-kulkueeseen iskettiin kyynelkaasulla ja pippurisumuttein heinäkuun alussa Helsingin keskustassa. Kymmenet altistuivat kaasulle, joka aiheutti hengitysvaikeuksia, silmien kirvelyä ja huimausta.

Tapauksen siirtymisestä syyttäjälle ei Juvosen mukaan ole vielä päätetty, sillä asianomistajia on kaikkiaan 80 eikä heidän kuulustelujaan ole vielä aloitettu.

Asiasta kertoi ensimmäisenä STT.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä