Ulkomaat |

Kuusi suomalaista laskettelijaa pelastettiin helikopterilla vuorenrinteeltä Japanissa

Suomalaiset joutuivat viettämään yön jyrkällä vuorenrinteellä. Heistä viisi vietiin pelastamisen jälkeen sairaalaan Japanissa. Ulkoministeriön mukaan suomalaiset ovat kuitenkin hyvässä kunnossa.

ihmistä nostetaan helikopteriin
Suomalaista nostetaan helikopterin kyytiin Nozawaonsen kylässä keskiviikkona. Kuvakaappaus Asahi-lehden sivuilta. Kuva: Asahi.com

Kuusi suomalaista laskettelijaa pelastettiin helikopterilla vuorelta Naganon hallintoalueella Japanissa keskiviikkona, kertoo japanilaislehti Asahi Shimbun. Tapauksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Japanilaislehden mukaan suomalaisista viisi kuljetettiin sairaalaan Iiyaman kaupunkiin. Suomen ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä kerrotaan Yle Uutisille, että suomalaiset ovat hyvässä kunnossa, eikä heille tullut edes paleltumia vuorella viettämänsä yön aikana.

Nozawa Onsenin laskettelukeskuksen edustaja oli raportoinut poliisille tiistaina, että kuusi laskettelijaa oli laskenut ulos reitiltä ja jäänyt jumiiin jyrkälle vuorenrinteelle, Asahi Shimbun kertoo.

Poliisin mukaan yksi suomalaisista oli soittanut tiistaina iltapäivällä ystävälleen, joka oli toisessa paikassa laskettelukeskuksessa, ja kertonut hänelle heidän ahdingostaan.

Japanin poliisi löysi suomalaiset helikopterin avulla, mutta heikon näkyvyyden vuoksi heidät pystyttiin nostamaan vuorenrinteeltä vasta keskiviikkona.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä