Kuusipuiden korjuulla kiire
Metsänomistajilla on kiire korjata kaadetut kuusipuut pois metsästä. Puut täytyy korjata heinäkuun loppuun mennessä metsätuholaisten vähentämiseksi.
Esimerkiksi kirjanpainajatuhot ovat leviämässä Uudellamaalla paikoitellen epidemia-asteelle, kertoo metsäneuvoja Ulla Lankila Häme-Uudenmaan metsäkeskuksesta.
- Kyllä se on vakava ongelma ja koko ajan vakavoituu lisää.
Kaarnakuoriaisten rotuun kuuluvat kirjanpainajat ovat jo munineet puiden kuoren alle.
- Ne toukat kehittyvät lentokykyisiksi tässä heinäkuun lopulla ja viimeistään elokuulla. Ja sitten kun ne on lentokykyisiä, niitä ei enää saada kiinni. Nyt niistä vielä suurin osa mahdollisesti olisi puun kuoren alla, muistuttaa Ulla Lankila.
Runsaasti ilmoituksia
Häme-Uudenmaan metsäkeskuksen alueelta on tullut alustavan tilaston mukaan kesä-heinäkuussa 68:lta kuviolta hakkuuilmoituksia, joissa syynä on hyönteistuho. Ulla Lankila pitää määrää isona.
Kyllä se on vakava ongelma ja koko ajan vakavoituu lisää.
-Onhan se tavattoman paljon normaalijaksoon nähden. Pahimmat tuhot ovat Orimattilassa ja Mäntsälä-Pukkila -alueella.
Viime kesänä tuhot keskittyivät Uudellemaalle, mutta nyt kuoriaiset ovat ylittäneet Salpausselän.
Tarkkailu auttaa
Metsänomistajien kannattaa tarkkailla kuusimetsiä. Huomiota ei tarvitse kiinnittää pystyyn kuolleisiin ja jo kuorensa pudottaneisiin puihin.
- Kiireisiä ovat puut, joissa neulaset ovat puussa, mutta ne ruskistuvat ja karisevat yhtäkkiä. Silloin on kaarnakuoriaisten määrä kuoren alla niin suuri, että ne ovat saaneet katkaistua puun nestekierron, kuvailee Ulla Lankila.
Kuitupuumetsiä suuremmassa vaarassa ovat metsät, joissa puut ovat saavuttaneet tukin mitat. Maanomistajan kannattaa viedä kirjanpainajista kärsineet puut pois metsästä ja kuoria ne. Hakkuutähteet ja kuoret kannattaa hävittää polttamalla ne turvallisessa paikassa.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Miten tekijät pääsivät huoneisiin? Poliisi selvittää hotellivarkauksien sarjaa Helsingissä
Useiden helsinkiläisten hotellien huoneista on varastettu tavaraa toukokuun alkupuolella. Poliisilla ei toistaiseksi ole varmaa tietoa, miten huoneisiin on päästy sisälle.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan läpi pääsee ajamaan yhtä kaistaa pitkin.
Poliisi julkaisi seksuaalirikoksesta epäillyn kuvan Facebookissa – tapauksesta huomautus
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan kuvan julkaiseminen tiedotteessa oli perusteltua, jotta epäilty henkilö tavoitettaisiin. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan ollut valinnut julkaisukanavaksi Facebookia.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta
Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.
Kuka roskaa Itämerta?
Kaksivuotinen projekti selvittää Itämeren rannoille ajelehtivien roskien alkuperää. Varsinainen jätepommi vasta kytee pinnan alla.
Ely selvittää Mätäjoen vuodon
Uudenmaan Ely-keskus alkaa selvittää Mätäjoen liuotinvuotoa. Ely-keskuksen ja Helsingin seudun ympäristöpalvelujen asiantuntijat tekevät torstaina tarkastuskäynnin vuotokohdalla.
Vaaralan kirkko myydään yrittäjälle
Vantaan Vaaaralan kirkko myydään yrittäjä Seppo Vihiselle perustettavan yrityksen lukuun. Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta keskiviikkona.
Testamenttaajat kaipaavat verosuunnittelua
Helsingissä pohditaan torstaina testamenttien verotusta. Veronmaksajain Keskusliiton Helsingin paikallisyhdistyksen järjestämässä veroillassa pureudutaan etenkin testamenttien verosuunnitteluun.
