Pohjois-Karjala |

Kuutti sykähdyttää Liperissä

Suomen pohjoisin kuutti ihastuttaa pohjoiskarjalaisia. Pieni saimaannorppa etsii uutta elinpiiriä ja uteliaana se tulee katsomaan ihmisiä sekä ihmettelemään ääniä. Hortoileva kuutti tuo toivoa norppakannan voimistumisesta Pohjois-Saimaalla.

Liperin norppa.
Kuva: Arja Aalto

Pieni kuutti on sulattanut sydämiä Pohjois-Karjalassa. Veneilijät ovat hieraisseet silmiään, kun venettä on tullut ihmettelemään Suomen pohjoisin kuutti. Liperin kirkonkylän läheisyydessä elelevän saimaannorpan uskotaan syntyneen Liperissä Ukonselällä.

Itä-Suomen yliopiston tutkija Mervi Kunnasranta kertoo, että kuutit ovat uteliaita ja tulevat esiin veneen tai muun äänen houkuttelemina.

– Kannattaa nauttia kuutin näkemisestä, täällä se on harvinainen näky, Kunnasranta sanoo.

Syntyperäinen liperiläinen?

Varmaksi ei voida sanoa mistä kuutti on Liperiin tullut. Kuuttipesä löytyi keväällä Metsähallituksen inventoinnissa Liperistä Ukonselältä. Voidaan olettaa, että kuutti on siis syntyperältäänkin liperiläinen.

– Emo on vierottanut kuutin toukokuun alussa. Se on lähtenyt hortoilemaan luodolta ja etsii nyt uutta elinpiiriä. Kuutit liikkuvat pitkiä matkoja, jopa 15 kilometriä vuorokaudessa.

Kuutti voi matkata jopa 15 kilometriä vuorokaudessa

- Mervi Kunnasranta

Heinäkuussa kolme kuuttia on kuollut verkkorauhoituksen loputtua. Mervi Kunnasranta toivoo, että Liperissä kuutin elinpiirillä kalastavat välttäisivät verkkokalastusta, joustava nieluisia katiskoja ja kalatäkyisiä koukkuja. Juuri näiden riskien vuoksi toivotaan, ettei kuutti kesyynny ihailijoiden parissa.

– Uteliaana eläimenä sitä alkavat kiinnostaa tuolloin myös ihmisten verkot.

Saimaannorppia on takavuosina nähty myös Pyhäselällä Joensuussa ja Pielisjoessa. Norppakanta on kasvanut ja seikkailijoita riittää kauemmaskin.

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä