Kuvagalleria: Ylen vaalitilaisuus veti ehdokkaita Saarikentälle
Yle Pohjanmaa on tänään aloittanut oman kuntavaalikiertueensa Järviseudulta. Vimpelin Saarikentän laidalla keskusteluun otti osaa parikymmentä Järviseudun ehdokasta ja kuntalaista.
Kuntavaalikiertueella kuntalaisilla ja eri puolueiden ehdokkailla on mahdollisuus olla mukana seudun asioita koskevassa keskustelussa. Suoraa radio-ohjelmaa Järviseudun polttavista aiheista kuultiin keskiviikkona kello 11-14 välillä.
Ennen lokakuun lopun kuntavaaleja kiertueemme vierailee jokaisessa alueemme seutukunnassa. Torstaina vastaava tilaisuus järjestetään Vaasanseudulla.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Aliarvostetusta raparperista saa monta herkkua
Raparperi taipuu heti alkukesästä esimerkiksi kiisseliksi, piirakaksi, hilloksi, mehuksi ja chutneyksi. Raparperi on parhaimmillaan, kun se on noin kolme senttiä paksu.
Teuva säästää myymällä kouluja
Teuvan kunnanhallitus päättää tänään koulujen myymisestä. Myynnistä saatavat rahat aiotaan käytetään Teuvan kunnan talouden kohentamiseen.
Mustasaaren työterveyshuoltoa esitetään Vaasan hoidettavaksi
Mustasaaren kunnanhallitus päättää maanantaina, siirtyykö kunnan työterveyshuolto Vaasan Aluetyöterveyden hoidettavaksi.
Jalasjärvellä uskotaan, että kunnanjohtajahalukkaita löytyy
Tällä hetkellä Jalasjärven kunnanjohtajan virkaa on hoidettu sijaisjärjestelyin. Suuren työmäärän takia toimeen tarvittaisiin kuitenkin oma henkilö.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Kuvagalleria: Tunnelmia Euroviisuista
Katso kuvia 58. Eurovision laulukilpailusta Ruotsista.
Krista oli liekeissä Malmössä - "Se meni hienosti"
Krista Siegfrids on ollut vedonlyöntitilastoissa sijalla 11. Tulos ratkeaa noin kello yhden aikaan yöllä.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Krista kenraaliharjoitusten jälkeen: Tänään juhlitaan
Tanskalainen ennakkosuosikki uskoo, että tämä vuosi on Skandinavian. Krista taas lupaa juhlia, voitti sitten kuka tahansa.
