Tiivis näyttelytahti ja näkyminen ovat nostaneet Riku Riipan kysyntää julkisiin kilpailuihin, näyttelyihin ja lisänneet galleriamyyntiä.

- Tahti on ollut tasaisen tappavaa koko vuoden. Syksyllä avasin yksityisnäyttelyn Helsingissä ja sen jälkeen kaksi museonäyttelyä. Kyllä tässä vipinää on riittänyt, toteaa Riippa.

Taiteilijan ammatti viimeinen vaihtoehto

Kuvanveistäjä Riku Riipan lapsuudenkodissa ovi oli konkreettisestikin auki taiteeseen - ja graafikkoisä Esa Riipan työhuoneeseen. Silti taiteilijan ammatti ei vielä lukioiässäkään ollut urasuunnitelmien kärjessä.

- Taiteilijaa minusta ei pitänyt tulla. Ensimmäinen ajatus oli valokuvaaja, mutta jostain syystä ajauduin Kuvataideakatemiaan.

Valmistumisensa jälkeen Riippa palasi Kälviälle. Tietoinen valinta tehdä töitä kaukana kulttuurin sisäpiiristä on osaltaan kannattanut. Taistelu työtiloista ja taitelija-apurahoista ei ole yhtä kovaa kuin Helsingissä.

-Haittapuolena on se, että välimatkat on pitkiä ja materiaaleja ja veistoksia pitää kuljettaa aika pitkä matka edestakaisin. Myöskään kaikkia kollegojen näyttelyjä ei pääse näkemään.

Tapperin opissa

Kuvataideakatemiassa opiskellessaan Riippa työskenteli akateemikko Kain Tapperin apulaisena. Sieltä jäi perinnöksi ainakin aito kuva siitä, millaista ammattitaiteilijan ja kuvanveistäjän käytännössä on. Myös puun käsittelystä Riippa sai arvokasta oppia.

Kuvanveistäjänä Riippa tunnustautuu esteetikoksi ja perinteiseen taidekäsitykseen nojaavaksi. Samalla kaavalla hän toteuttaa myös omia veistoksiaa käyttäen pronssia, puuta, kipsiä ja poltettua savea.