Helsinki |

Kyllönen: Kilometrikorvaukset säästöjen piiriin

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) aikoo ottaa kilometrikorvaukset uudelleen pohdintaan, kun hallitus käsittelee tulevia säästöjä. Hänen mielestään kilometrikorvausasia ei ole ajan tasalla, koska ihmisille on kannattavampaa käyttää omaa autoa kuin julkista liikennettä.

Liikenneministeri Merja Kyllönen
Kuva: YLE / Anna Huittinen

Merja Kyllönen on jo aiemmin sanonut, että kilometrikorvauksia voisi pienentää alueilla, joissa joukkoliikenne toimii hyvin. Alue voisi hänen mielestään ulottua Jyväskylästä etelään.

- On tultu sellaisen tilanteen eteen, että ihmisille on kannattavampaa liikkua omalla autollaan kuin esimerkiksi junalla tai lentokoneella. Samanaikaisesti käydään vääntöä, että onko alueilla esimerkiksi toimivaa lentoliikennettä, ja millä tavalla raideliikennettä pidetään pystyssä.

Kyllösen mielestä asiassa tulevat eteen isot yhteiskunnalliset kysymykset.

- Vaikeina taloudellisina aikoina on esillä kysymys, että pystytäänkö tarjoamaan kaikkea. Tuetaanko yksityisautoilua, tuetaanko joukkoliikennettä vai mitä oikein tehdään.

- Peruskysymys on, että kilometrikorvausten tulisi kohdentua niille ihmisille, joille auto on konkreettinen työväline. Väitän kyllä, että kaikki tämän päivän 900 000 korvauksen saajaa eivät ole siinä tilanteessa.

Työnantaja maksaa kilometrikorvausta omaa autoa käyttävälle työntekijälle työtehtävistä aiheutuvista matkoista. Korvaus ei koske kodin ja työpaikan välisiä matkoja.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä