Etelä-Karjala |

Kylmäkäynnistys syö rahaa ja moottoria

Moottorin esilämmitys tulisi aloittaa kun ilman lämpötila on vielä plussalla. Jokainen kylmäkäynnistyskerta kuluttaa huomattavasti moottoria sekä polttoainetta.

Imatran katuvalot
Kuva: YLE Emma Hämäläinen

Autoalan lehtori Matti Liukkonen rohkaisee autoilijoita käyttämään moottorin esilämmitystä jo plussakeleillä.

- Esimerkiksi lohkolämmittimen käyttö tulee aloittaa jo silloin kun lämpötila on +5. Puolen tunnin esilämmitys riittää pikkupakkaseen asti. Kun pakkasta on 10 astetta, tulee lämmitysajan olla tunti ja kovemmilla pakkasilla kaksi.

Perinteisen lohkolämmittimen lisäksi autoihin on saatavilla on myös nykyaikaisempia lämmittimiä kuten säteily- ja letkulämmittimet. Nämä lämmittävät auton nesteitä suoraan metallipintojen läpi. Etelä-Karjana ammattiopiston lehtori kehoittaa lämmittimen lisäksi hankkimaan ajastinkellon.

- Jos autoa lämmittää koko yön, niin ei siitä hirveää hetkellistä haittaa aiheudu, mutta sähkönkulutus on tietenkin silloin suurta. Samoin jäähdytysjärjestelmän nesteet ja letkut vanhenee aiemmin.



Säästöä jopa 70 euroa talvessa

Perinteinen moottorilämmitin tarvitsee toimiakseen sähköpistokkeen. Polttonesteellä toimiva moottorilämmitin toimii sen sijaan missä ja milloin vain.

- Näissä vain hinta voi tulla vastaan. Edullisimmillaan tällaisen saa tuhannella eurolla, sanoo Liukkonen.

Matti Liukkonen antaa jyrkän tuomion omille roikkavirityksille.

- Kellään ei ole lupa viritellä jatkoroikkaa ikkunasta tai ovesta autolle. Sähkölaitteet on aina vaarallisia, tällaisissa viritelmissä lisäroikka puristuu ja vaurioituu ennemmin tai myöhemmin.

Auton moottorin esilämmitys säästää Liukkosen mukaan auton moottoria, polttoainetta kuin luontoakin. Kylmä auto saastuttaa oman pihapiirin.

- Moottori kuluu jokaisessa kylmäkäynnistyksessä, viisaat ovat kertoneet sen olevan samaa luokkaa kuin ajaisi 500km.

- On laskettu, että rahaa voi lämmittämisellä säästää 65 euroa talvessa. Laskukaavassa auto käynnistettiin kylmänä kolmesti päivässä 180 päivän ajan, valaisee Etelä-Karjalan ammattiopiston lehtori Matti Liukkonen.



Ilman lämpötila

Lämmitin

Lämmitysaika

+5...-5

lohko

30min

-5...-10

lohko

1h

> -10

lohko

2h

+5...-5

säteily

1h

-5...-10

säteily

2h

> -10

säteily

jopa 3h

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä