Etelä-Savo |

Kylmälaite kesän kierrätyskaupan ykkönen

Mikkelin Ekotorin rahapula vaikuttaa jo kierrätys- ja työllistämiskeskuksen toimintaan. Kaikki investoinnit on jäädytetty ja työsopimuksia joudutaan lyhentämään. Myymälässä kierrätyskauppaa tehdään lähes entiseen malliin.

Mikkelin Ekotorin toiminnanjohtaja Harri Lankinen kierrätysikkunoiden keskellä.
Mikkelin Ekotorin toiminnanjohtaja Harri Lankinen kierrätysikkunoiden ja -ovien keskellä. Kuva: Sari Selin / Yle

Puolitoista vuotta Mikkelin Ekotorilla työskennellyt Tiina Paasonen opastaa tottuneesti ruohonleikkuriinsa varaosia etsivää asiakasta. Asiakas löytää mieleisensä koneen, ja hakusessa on myös mummopyörä, josta voisi rakentaa lapsenlapsille uuden menopelin. Kylmälaiteosastolla rivit ovat harvenneet.

- Alkukesän kierrätyssuosikkeja ovat puutarhaan hankittavien tavaroiden lisäksi kylmälaitteet. Ja mökkiläiset ovat tulleet hakemaan astioita ja sisustustavaroita. Neuvotteluvaraa tavaroiden hinnasta löytyy, sillä tinkiminen taitaa kuulua kaupanteon laatuun, nauraa Tiina.

Ekotorin muutto Kirjalasta Tuskuun lentokentän kupeeseen ei kaikkia entisiä kierrätyskeskuksen asiakkaita miellyttänyt. Vuoden aikana kävijät ovat löytämässä palvelut Lentokentänkadun uusituissa tiloissa uudelleen.

Hyvän ja huolletun kodinkoneen saa kierrätyskeskuksesta jo 70 eurolla.

- Toiminnanjohtaja Harri Lankinen

- Viralliset kävijämäärät eivät muuton jälkeen suuresti edellisvuosista poikkea, sillä kesäaikaan ostoksia tekee päivittäin noin  200-300 asiakasta. Helpotusta jalkamiehille on luvassa elokuusta lähtien, kun bussivuoro liikennöi Ekotorin ohi, muistuttaa helmikuussa Mikkelin Ekotorin toiminnanjohtajana aloittanut Harri Lankinen.

Kaupungin yllätyssuuri remonttilasku tyhjensi kierrätyskassan

Vaikka kierrätyskeskuksen kassakone kilahtaa päivällä kiivaaseen tahtiin, se ei saa toiminnanjohtajan suuta leveään hymyyn. Mikkelin kaupungin omistaman kiinteistön remontin kustannusarviota jouduttiin nostamaan reippaasti ylöspäin aina 460 000 euroon. Mikkelin Ekotorin toiminnasta vastaavalta toimintakeskukselta ei löydy rahaa korotetun remonttivuokran maksamiseen.

- Viime vuonna maksoimme kaupungille maaliskuusta alkaen korotettua remonttiosuutta, mutta se vei talouden käytännössä nollaan. Tänä vuonna ylimääräistä remonttivuokraa ei ole perusvuokran lisäksi pystytty maksamaan ollenkaan. Kaupungin lupaama 66 000 euron tuki kuittaa rästimaksut, mutta siitä ei liikene muuhun, harmittelee Harri Lankinen.

- Käytännössä kaikki kehityshankkeet ja pienetkin investoinnit ovat jäissä. Meillä on palkkatukipäätöksiä vuoden loppuun asti useammalle henkilölle, mutta tässä tilanteessa joudumme tekemään työsopimuksia kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. 

Toiminnanjohtaja Harri Lankinen muistuttaa, että Mikkelin toimintakeskus perustettiin aikanaan pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytymisuhan alla olevien auttamiseksi. Tällä hetkellä Ekotorin kierrätysmyymälässä, vastaanotossa, kuljetuksessa, huollossa ja työpajoissa työskentelee noin 45 henkeä.

- Nyt kierrätyksestä on tullut ykkösasia. Sieltä pitäisi tempoa kaikki rahat, jotta me pystyisimme hoitamaan työllisyysvelvoitteen, joka käytännössä kuuluisi valtiolle ja kunnille. Tämä vuosi pärjätään niukin naukin. Jatko on kiinni siitä, millaisia työllisyydenhoitoon liittyviä palvelusopimuksia saadaan kaupungin kanssa aikaiseksi, linjaa Lankinen

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä