Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Muurahaisia, ampiaisia, kärpäsiä, kirvoja... Kesä tuo pihaan ja jopa sisälle pieniä, häiritseviä ötököitä. Miten sinä torjut niitä?
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.
Kotkan kaupunki vaihtoi uimahalliliput rannekkeisiin viime vuonna. Osa asiakkaista ei vaihtanut ostamiaan lippuja ajoissa rannekkeisiin ja liput vanhenivat. Muutama asiakas vaatii kaupungilta edelleen korvauksia.
Muurahaisia, ampiaisia, kärpäsiä, kirvoja... Kesä tuo pihaan ja jopa sisälle pieniä, häiritseviä ötököitä. Miten sinä torjut niitä?
Moderni puurakentaminen vaatii uudenlaista osaamista. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun puualan tutkimuspäällikön mielestä Suomessa kannattaisi ottaa mallia esimerkiksi Sveitsistä.
Iittiläisvaltuutettu Esa Lehtinen harmittelee, ettei SDP:n puoluekokouksessa oteta esille kuntarakenneuudistusta. Kymen piiristä tavoitellaan puolueen varapuheenjohtajan ja puoluesihteerin paikkaa.
Kotkan Mussalon satamassa järjestetyssä suuronnettomuusharjoituksessa tunnin sisällä ehti tapahtua paljon. Harjoituksessa torjuttiin kemikaalivuotoa mereen, pelastettiin kemikaalivaunun räjähdyksessä loukkaantuneita ja otettiin selvää mitä kontin kylkeen jätetty epäilyttävä paketti sisältää.
Kymenlaakson kaupungit pitävät katuvalot sammutettuina keskikesän ajan. Kaupungeille katuvalojen pimentämisestä koostuu useiden tuhansien eurojen säästö.
Ammatillista koulutusta halutaan vähentää varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, syynä ovat väestökehitys ja työvoiman tarve. Ministeriön tarkempi ehdotus vähennyksistä on luvassa syksyllä.
Mäkikylän biokaasulaitoksen lähellä on ollut hajuhaittoja, joiden syntyperää on selvitetty kevään aikana. Kymen Bioenergia sanoo aloittaneensa vikojen korjaamisen.
Kouvolan Saaramaalle suunniteltu räjähdemäärä olisi riittänyt Esko Katteluksen mukaan tuhoamaan kaupungin. Mies harmittelee, että räjähteiden varastointi tuntuu olevan tärkeämpää kuin ihmisten hyvinvointi.
Nyt siivoavat vanhukset itse tai sukulaiset, jos raha ei riitä siivoojaan. Asukkaat ja omaiset pelkäävät, että seuraavaksi vanhukset ja omaiset joutuvat pihatöihin.
Saaramaalle suunniteltu räjähdevarasto ei saanut tiistaina teknisen lautakunnan hyväksyntää. Finexplo Oy olisi halunnut sijoittaa alueelle kontteja, joissa olisi säilytetty räjähdysaineita ja nalleja
Suuronnettomuusharjoitus alkaa aamupäivällä puoli kymmeneltä ja kestää kello kolmeentoista. Alueella soitetaan harjoitukseen liittyvää yleistä vaaramerkkiä tunnin ajan alkaen noin klo 9.30.
Sosiaalipuolen keinot vaikuttaa tuen tarvitsijoiden määrään ovat rajalliset. Paras lääke toimeentulotuen tarpeen vähentämiseksi on uusien työpaikkojen saaminen alueelle.
Masennus on salakavala sairaus, joka valtaa pikkuhiljaa mielen ja ruumiin. Depressioihoitaja Anne Konttisen mielestä hoitohenkilökunta osaa kuitenkin olla tarkkana masennustapausten varalta ja myös potilaat itse tarkkailevat omaa olotilaansa entistä paremmin.
Hyvinkään Tahko otti kauden neljännen voittonsa lyömällä Kouvolan 2-0 (6-3, 6-0). Voiton takuumies oli 11 kärkilyöntiä ja kolme juoksua lyönyt Juha Korhonen.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneselvitys on tarkoitus viedä kaupunginvaltuuston päätettäväksi elokuussa. Rakennemallit eroavat kustannuksiltaan, mutta ennen kaikkea ne vaikuttavat toimintatapoihin.
Kouvolan Inkeroisissa toimiva A & R Carton Oy on investoinut kolme miljoonaa euroa uuden painotekniikan mahdollistavaan laitteistoon. Digitaalinen pakkaus voi tuoda tuotteen ostajalle lisäarvoa esimerkiksi älypuhelimella luettavien piilotettujen koodien avulla.
Nuorisokirjallisuuspalkinnon saajaa kertoo, että kirjoittaminen on vastapaino hänen työlleen opettajana. Nuorin tytär on auttanut poistamaan kirjoista kaikki erityisen "opettajamaiset" kohdat.
E18 Koskenkylä-Kotka –moottoritien rakennus Seiskatiellä on pysynyt hyvin aikataulussa. Moottoritien tuotannonjohtaja Matti Välikangas muistuttaa, että maltti on valttia kun autoilijat liikkuvat tietyöalueella. Välikangas haluaa myös kiittää tienkäyttäjiä ymmärryksestä ja joustavasta suhtautumisesta tietöihin.
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
Tuulivoimayleiskaavan halutaan mahdollistavan noin 50 tuulivoimalan rakentamisen kunnan alueelle. Kaavan on tarkoitus valmistua vuoden 2014 lopulla, mutta tuulivoimaloiden rakentaminen saatetaan aloittaa jo aiemmin.
Toimituksen urheilevat miehet innostuivat kisasta ja tässä vaiheessa he keskustelevat kiivaasti siitä, kuka saa juosta lyhimmän matkan ja napsahtaako jollekin useampi kuin yksi osuus.
Päävalmentaja Mixu Paatelainen vahvisti odotetun uutisen tiistaina. Hänen mukaansa Hyypiän Leverkusen-pesti on niin vaativa, ettei tämä voi jatkaa Suomen A-maajoukkueen valmennustiimissä.
Pekkas-akatemian valitsema toimikunta luovutti tiistaina Laivakello-palkinnon Kotkan pääkirjastolla. Palkinto myönnetään nuortenkirjailijalle tunnustuksena joko ansiokkaasta urasta tai yksittäisestä teoksesta.
Kymenlaaksossa työttömiä on yli 10 000, mutta avoimia työpaikkoja vain reilu tuhat, selviää huhtikuun työllisyyskatsauksesta. Kotkassa työttömyys on noussut yli kahdeksan prosenttia.
Kotkan kaupunginvaltuustossa pohdittiin maanantaina ylittikö tarkastuslautakunta toimivaltansa laatiessaan selvityksen kaupungin johdon matkakuluista. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan mielestä olennaista on, että epäkohtia löytyi.
Kouvolalainen Euroviisu-asiantuntija Antti Salmela on seurannut Suomen matkaa kohti toukokuisia Euroviisuja. Antti on analysoinut Uuden Musiikin Kilpailua Suomessa, seuraten muiden maiden karsintoja ja raportoi nyt kisan keskipisteestä Azerbaidzanista.
Miten kuntien johto saa käyttää rahoja? Saako esimerkiksi matkoilla syödä ja ostaa alkoholijuomia? Saako maksaa myös puolisoiden laskut? Mitä mieltä olet?
Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Salminen syytti maanantaisessa valtuuston kokouksessa Kymen Sanomia kuittijupakasta. Hän sanoi lehden ylläpitäneen huutomyrskyä, kun hänet syötettiin leijonille.
Kotkan Mussalossa sijaitsevan hallin peruskorjauksen tavoitehinta-arvio on 855 000 euroa. Mikäli asia etenee suunnitelmien mukaan rakentaminen voitaisiin aloittaa vuoden 2014 aikana.
Luotosen mukaan hakemuksen mukainen rakentaminen ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain edellytyksiä. Räjähdyskontit laskisivat esimerkiksi alueelle suunniteltujen lomarakennuspaikkojen virkistysarvoa ja haittaisivat alueen muuta käyttöä.
Raiteita on saatu lisää käyttöön aseman kohdalla, joten kaukojunat voivat jälleen pysähtyä Riihimäellä. Liikenteessä on kuitenkin viivästyksiä ja vuoroja on peruttu.
Nosh A Lody iski uransa avausmaalilla MYPAlle jo kauden neljännen kotivoiton.
Viime syksyn ja talven perusteella voi ennustaa hyvää mustikkakesää, mutta makoisten mustikkapiiraiden tiellä on vielä monta vaaraa.
Lohien istutukset ovat tuottaneet viime vuosina entistä huonommin, mikä näkyy myös Kymijoessa. Syitä on etsitty muun muassa istutettavien kalojen laadusta ja vesistöjen muuttuneista olosuhteista.
Hamina on Sedovin maailmanympäripurjehduksen ensimmäinen pysähdyspaikka Euroopassa ja ainoa Suomessa.
Pounds ei ole juuri ehtinyt ajatella tulevaa ammattilaiskautta Espanjassa, sillä maajoukkuepelit vievät kaiken huomion tällä hetkellä.
Tällä viikolla vietetään Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia –viikkoa. Viikon aikana nostetaan esiin taide- ja kulttuuritarjontaa ja innostetaan ihmisiä lähtemään ystäviensä kera taidetapahtumiin ja näyttelyihin Kaappaa kaveri -haastekampanjalla.
Maanantain aikana otetaan käyttöön uusi Yle Areena. Nettikuuntelussa saattaa olla katkoja yliheiton aikana.
Kouvolalainen Euroviisu-asiantuntija Antti Salmela on seurannut Suomen matkaa kohti toukokuisia Euroviisuja. Antti on analysoinut Uuden Musiikin Kilpailua Suomessa, seuraten muiden maiden karsintoja ja raportoi nyt kisan keskipisteestä Azerbaidzanista.