Kotimaa |

Kymmenet kansanedustajat Facebookin viharyhmien kohteina

Eduskunnassa arvioidaan, että kansanedustajia vastaan on luotu jopa kymmeniä viharyhmiä. Eduskunnan turvallisuusjohtaja kehottaa uhreiksi joutuneita kansanedustajia tekemään rikosilmoituksen. Helsingin poliisille rikosilmoituksen on tehnyt tähän mennessä kolme edustajaa.

Kansanedustajia eduskuntasalissa
Eduskunnassa arvioidaan, että viharyhmiä olisi luotu jopa kymmeniä kansanedustajia vastaan. Kuva: Yle

Poliisi selvittää parhaillaan, ylittyykö tapauksissa esitutkinnan kynnys.

Eduskunnassa arvioidaan, että viharyhmiä olisi luotu jopa kymmeniä kansanedustajia vastaan. Helsingin poliisille rikosilmoituksen on tehnyt kolme edustajaa. Näistä kansanedustaja Ilkka Kantola (sd.) on kertonut rikosilmoituksestaan julkisuuteen.

Samalla nimimerkillä toimiva henkilö on tehnyt vastaavalla kaavalla viharyhmän mm. Ilkka Kanervasta (kok.), Jyrki Kataisesta (kok.), Janina Anderssonista (vihr.), Pertti Hemmilästä (kok.), Timo Kaunistosta (kesk.) ja Eero Akaan-Penttilästä (kok.).

Ryhmien perustaja on toistaiseksi myös niiden ainoa jäsen. Kunkin ryhmän nimessä edustajalle vaaditaan kuolemaa. Nimimerkin esittelysivulla ryhmiä kuitenkin luonnehditaan kannanotoiksi Suomen sananvapauspolitiikkaa kohtaan eikä todellisiksi uhkauksiksi.

Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola sanoo, että asianomistajarikoksessa jokaisen Facebookissa vihan kohteeksi joutuneen täytyy tehdä itse asiasta ilmoitus poliisille.

Helsingin poliisin rikoskomisario Mikko Masalin sanoo, että parhaillaan selvitetään, ylittyykö tapauksissa esitutkinnan kynnys. Masalin odottaa myös, ilmaantuuko rikosilmoituksia lisää. Rikosnimikkeenä voi olla joko laiton uhkaus tai kunnianloukkaus.

Poliisin ensi arvion mukaan viharyhmien perustajalla tai perustajilla voi olla enemmänkin tarkoitus koetella sananvapauden rajoja kuin uhata kansanedustajia.

Poliitikkoja vastaan on tehty aiemminkin viharyhmiä Facebookissa. Uhkauksia on tullut muun muassa maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsille (r.).

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä