Kotimaa |

Kymmenet lesboparit hakeneet perheen sisäistä adoptiota

Jo kymmenet rekisteröidyt parit ovat hakeneet perheen sisäistä adoptiota. Laki homoparien adoptiosta astuu voimaan syyskuun alussa, mutta adotioneuvontaan on voinut hakeutua jo etukäteen.

Sateenkaariperheiden puolustajat kokoontuivat Helsingissä Kiasman eteen juhlistamaan adoptio-oikeutta toukokuussa. Kuva: YLE

Eri kunnissa adoptioprosessiin suhtaudutaan kuitenkin hyvin eri tavoin, esimerkiksi Helsingissä adoptioprosessi on paljon kevyempi kuin Tampereella.

Helsingissä adoptioneuvontaan on hakenut yli 20 samaa sukupuolta olevaa rekisteröityä paria. Kaikki hakijat ovat tähän asti olleet naisia, kertoo Helsingin johtavana sosiaalityöntekijäna toimiva Aulikki Haimi-Kaikkonen.

- Tällä hetkellä kaikki adoptioneuvontaan hakeutuneet ovat olleet naispareja. He ovat yhdessä hankkineet lapsen keinohedelmöityksellä ja anonyymillä luovuttajalla.

Muissa suurissa kaupungeissa adoptioprosesseja on laitettu liikkeelle joitain kymmeniä. Esimerkiksi Tampereella hakijoita on jo kymmenkunta. Myös Tampereella liikkeellä ovat olleet naisparit.

Monet kunnat ostavat adoptioneuvonnan Pelastakaa Lapset -järjestöltä, jonka aluetoimistoihin on tullut kyselyjä ja jokusia adoptioprosesseja on jo aloitettu.

Osa kunnista sormi suussa

Kuntien valmius antaa neuvontaa vaihtelee paljon. Sateenkaariperheitä asuu kaiken kokoisissa kunnissa, muistuttaa seksuaalista tasavertaisuutta ajavan Setan puheenjohtaja Outi Hannula.

- Adoptioneuvonta on kuntien vastuulla, eli jokaisessa kunnassa pitäisi olla mietittynä toimintatavat. Nyt osassa kaupungeista on osattu ottaa perheet vastaan, mutta toisissa on oltu sitten aika lailla sormi suussa ja mietitty että mitä ihmettä näille nyt tehdään, Hannula sanoo.

Kuntien hämmennyksestä kertoo sekin, että esimerkiksi Tamperee adoptioneuvontaan on tullut kyselyjä muissa kunnissa asuvilta perheiltä, jotka eivät ole saaneet tietoa oman kotikuntansa viranomaisilta.

Helsingissä asia hoituu nopeasti

Myös varsinainen adoptioprosessi, sen pituus ja raskaus, vaihtelee kunnasta riippuen. Aulikki Haimi-Kaikkosen mukaan Helsingissä adoptioneuvonta voidaan viedä niin sanotuissa selvissä tapauksissa läpi yhdellä käyntikerralla, jos lapsi on yhdessä hankittu eikä kolmansia osapuolia ole.

- Yksi tapaaminen rittää, jos ei ole mitään erityistä. Se on ihan meidän pohdinnan tulos, eli mietimme, että mitä tässä on tarkoitus selvittää ja ehkä enemmän vastaa tämmöstä isyyden tunnustamista, jossa se tilanne todetaan, Haimi-Kaikkonen sanoo.

Tampereella vastaavissa tapauksissa neuvontakertoja on useita ja perheisiin tehdään kotikäynti, kertoo asiakasohjauksen päällikkö Tiia Perämaa.

- Meidän tulee vakuuttua siitä, että tää järjestely on lapsen etu. Elikkä me käymme läpi näitä lakiasioista ja selvitämme, että onko tämä lapsen edun mukainen ratkaisu. Yleensä se kestää puolesta vuodesta vuoteen vähän tilanteesta riippuen.

Myös Pelastakaa Lapset ry, jolta monet kunnat ostavat palvelut, kehottaa hakijoita varautumaan noin vuoden kestävään prosessiin, joka käsittää useita tapaamisia. Prosessin kesto vaihtelee alue- ja tapauskohtaisesti.

Pelastakaa Lapset ry:ssä painotetaan, että kyseessä on arviointiprosessi, jota ei voi toteuttaa lyhyessä ajassa ja kiireellä, varsinkin kun adoptiopäätös on purkamaton.

Valtakunnallista ohjeistusta toivotaan

Sekä adoptioperheet että kunnat toivoisivat valtakunnallista ohjeistusta menettelytavoista.

- Kyllähän se olisi toivottavaa, että se olisi yhtenäinen koko maassa miten näitä hakijoita otetaan vastaan ja minkälaisen käsittelyn käyvät läpi, sanoo Aulikki Haimi-Kaikkonen Helsingin sosiaalikeskuksesta.

Tampereen asiakasohjauksen päällikkö Tiia Perämaa uskoo, että prosessit muuttuvat, kun nähdään, mikä on järkevä toimintatapa.

- Varmasti kokemuksia ainakin olisi hyvää jakaa ja myös tietoa eri käytännöistä. Asiakkaan kannalta olisi tietysti tärkeää, että prosessi olisi sama huolimatta siitä, missä päin suomea asiakas hakeutuu tähän ottolapsineuvontaan.

Setan Outi Hannula ymmärtää, että adoptioasiassa pitää olla tarkkana, mutta toivoo, ettei asioita mutkisteta liikaa.

- Kunnan hallinto on tietysti erilainen eri kunnissa. Se on perheiden kannalta hyvä, ettei tutkita sellaisia asioita, jotka jo on selviä. Se olisi myös kunnan kannalta hyvä, se säästää resursseja.

Laki parantaa lasten asemaa

Eduskuntaa pitkään pohdituttanut laki homo- ja lesboparien adoptio-oikeudesta hyväksyttiin toukokuun lopussa. Laki antaa rekisteröidyssä parisuhteessa olevalle henkilölle mahdollisuuden adoptoida puolisonsa lapsen, perheen ulkopuolista adoptiota se ei salli.

Lain katsotaan parantavan erityisesti lasten asemaa. Adoptoidut lapset voivat esimerkiksi periä molemmat vanhempansa.

Lopullisesti adoptiosta päättää käräjäoikeus, adoptioneuvonnasta saadun lausunnon perusteella. Adoptiopäätöstä ei voi purkaa paitsi toisella adoptiolla.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä