Ulkomaat |

Kymmeniä eläimiä kadoksissa Tasmanian eläintarhahyökkäyksen jäljiltä

Vandaalit hyökkäsivät eläintarhaan ja rikkoivat lintujen sekä muiden eläinten häkkien lukkoja.

Noin 60 lintua ja muuta eläintä on ollut vielä lauantaina kadoksissa Tasmanian saarella sijaitsevaan eläintarhaan kohdistuneen hyökkäyksen jäljiltä.

Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan vandaalit hyökkäsivät eläintarhaan myöhään torstai-iltana tai aikaisin perjantai-aamuna ja rikkoivat useiden lintujen, vallabien ja apinoiden häkkien lukot. Lisäksi yhdeksän linnun pää oli murskattu tai irrotettu.

- Oli sydäntäsärkevää nähdä ne. Miten joku voi tehdä tällaista, sanoi eläintarhan omistaja Dick Warren ABC:lle.

Tasmania sijaitsee Australian eteläosissa.

Hyökkäystä kuvaillaan iskuksi eläintarhan lisääntymisohjelmalle. Kadonneiden eläinten joukossa on yhä muun muassa kaksi harvinaista papukaijaa ja viisi pussikissaa.

- Yritämme nostaa uhanalaisten lajien edustajien määrää ja nyt olemme menettäneet osan ohjelmasta, harmittelee eläintarhan hoitaja Courtney McMahon.

Eläintarha on kuitenkin helpottunut, että Tasmanian tuholaiset eli pussiahmat eivät päässeet karkuteille.

- Mikäli Tasmanian tuholaisia olisi päästetty irti kuten lintuja, se olisi ollut kuolinisku niille. Olisi ollut suuri mahdollisuus, että luonnossa ne olisivat sairastuneet, McMahon sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä