Kymmeniä kuoli lauttaturmassa Sansibarilla
Kuolleiden joukossa oli ainakin kaksi eurooppalaista. Lautan matkustajista kymmeniä on toistaiseksi kateissa.
Tansaniaan kuuluvalla Sansibarin saarella on sattunut vakava lauttaturma. Poliisin mukaan ainakin 31 ihmistä on kuollut. Autonomisen Sansibarin liikenneministerin mukaan kuolleiden joukossa on kaksi eurooppalaista. Heidän kansallisuuttaan ei kerrottu.
Tansanian Dar es Salaamista lähtenyt matkustajalautta upposi matkalla Sansibarille, joka on suosittu turistikohde. Lautassa oli ainakin 280 matkustajaa. Pelastajien mukaan noin 150 ihmistä on saatu pelastettua, mutta monia on yhä kateissa. Lautan tarkkaa matkustajamäärää ei tiedetä.
Sansibarin viranomaisten mukaan ainakin 13 ulkomaalaista on viety sairaalaan.
Alustavien tietojen mukaan lautta kaatui kovassa tuulessa ja aallokossa. Lautta on osittain uponnut, ja sukeltajat yrittävät etsiä eloonjääneitä.
Viime syyskuussa Sansibarin edustalla kuoli yli 200 ihmistä, kun liian täynnä ollut lautta upposi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Kymmeniä loukkaantui junien törmäyksessä Yhdysvalloissa
Muutaman matkustajan vammat ovat vakavia. Onnettomuus sai alkunsa junan pudottua tuntemattomasta syystä raiteilta.
Ranska laillisti homoliitot
Ranska on 14. maa, jossa samaa sukupuolta olevat voivat avioitua. Ensimmäisiä häitä vietettäneen kesäkuussa. Lain vastustajat suunnittelevat suurta mielenosoitusta.
YK vaatii loppua Irakin väkivaltaisuuksille
Kolmessa päivässä Irakissa on kuollut yli 120 ihmistä. Sunnivähemmistö syyttää shiiapääministeriä sunnien ottamisesta maalitauluksi.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Yhdysvalloissa lotossa ennätyspotti
Powerball-potti on kasvanut maaliskuusta saakka, koska kukaan ei ole saanut kaikkia numeroita oikein.
Poliisi ja mielenosoittajat kahakoivat Egyptissä
Mielenosoitukset jäivät odotettua pienemmiksi.
Cannesissa ammuskeltiin suorassa tv-lähetyksessä
Näyttelijät Christoph Waltz ja Daniel Auteuil joutuivat pakenemaan, kun televisiolähetyksen yleisössä ollut mies ampui ilmaan.
Äärioikeistolainen edustaja karkotettiin Kreikan parlamentista - Heil Hitler! -huutoja
Kreikan parlamentin puhemies ojensi Kultainen aamunkoitto -puolueen edustajaa ja syytti tätä vihapuheesta.
Papit johtivat väkivaltaista mielenosoitusta homoja vastaan
Georgian johto on tuominnut ihmisoikeuksien puolustajiin kohdistuvan väkivallan. Uutistoimistot eivät kerro, onko ketään pidätetty.
Berlusconin bunga-bunga-juhlat - strippaavat naiset pukeutuivat nunniksi tai Obamaksi
Oikeus punnitsee, olivatko pääministerin juhliin palkatut strippaavat naiset prostituoituja. Todistajan mukaan fyysistä kontaktia ei ollut.
