Kymmenien tuhansien järvien maa on uimareiden paratiisi
Suomi on maailman parhaita maita avovesiuinnin harrastamiseen, silti moni polskii vain kesämökeillä. Työpäivänkin päätteeksi voi pulahtaa veteen ja rauhoittua keskellä järveä. Avovesiuinnin suurtapahtuma Vanajavesiuinti järjestetään elokuussa Hämeenlinnassa.
Maailmalla kummastellaan sitä, että suomalaiset eivät osaa arvostaa puhtaita vesiä ja kauniita maisemia. Mahdollisuuksia avovesiuintiin on vaikka millä mitalla, mutta mieluummin suomalainen piipahtaa kylpylässä tai uimahallissa kuin läheisellä uimarannalla.
Suomen Uimaliitossa onkin tartuttu härkää sarvista eli liiton tavoitteena on innostaa suomalaisia harrastamaan avovesiuintia. Harrastusta tehdään tutuksi elokuussa Hämeenlinnassa, missä avovesiuimarit kauhovat vettä Suomen suurimmassa avovesiuintitapahtumassa.
Oikealla tekniikalla jaksaa
Kimmo Ohtonen on yksi Vanajavesiuintiin osallistuvista harrastajista. Hän aloitti harrastuksen tukeakseen saimaannorpan suojelua perustamalla Norppauinnin yhteistyössä WWF:n ja YLE:n kanssa. Norppauinnin tarkoitus on kerätä varoja saimaannorpan suojeluun.
- Uintiharrastuksen voi aloittaa ihan vain menemällä veteen ja polsikimalla, mutta tokihan oikean uintitekniikan hallitseminen on kaiken a ja o. Internetistäkin löytyy paljon malleja siitä, kuinka uidaan oikein esimerkiksi rintauintia. Toisaalta omasta uimahallista voi kysellä uimaopetusta.
Ohtonen opetteli uimataitoja portaittain. Ensin hän hioi uimatekniikkaa hallissa ja sitten vasta siirtyi uimaan avoveteen.
Avovesiuinti rankka laji
Avovesiuinti on paljon rankempaa kuin esimerkiksi uimahallissa uiminen. Vesi on yleensä kylmempää kuin hallissa.
- Kylmä vesi tuo henkistä haastetta mukaan, kertoo Ohtonen. Vähän pakottamalla pystyin kuitenkin jatkamaan avovesiuintia.
- Välillä paistaa aurinko ja voi olla tyyntäkin ja silloin uiminen on oikein rahoittavaa. Sitten meneekin pilveen, nousee tuuli ja aaltoja. Säiden vaihtelu tekee toisaalta lajista kiehtovan, pohtii Ohtonen.
Hän muistuttaa myös, että aina kannattaa uida rannan suuntaisesti. Koska on olemassa se riski, että huomaamattaan ui liian kauas ja sitten se kylmä iskee yhtäkkiä.
- Voi tulla myös paniikki ja lihakset alkavat täristä eli hypotermia alkaa iskeä.
Avovesiuintiin hurahtanut Kimmo Ohtonen muistuttaa, että uimaharrastuksen tarkoituksena on ennen kaikkea itsensä haastaminen ja vedestä nauttiminen.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Kurkitanssia jo 20 vuoden ajan
Kookka-kurki sukii pihalla sulkiaan. Sen on syytäkin, sillä lauantaina Humppilassa vietetään hänen 20-vuotissyntymäpäiviään. Lintuharrastaja Jouko Alhainen järjestää lauantaina Ravintolapäivänä kurki-kahvilan Kookka-kurjelleen.
Kovat ylinopeudet jatkuvat varalaskupaikalla
Kanta-Hämeessä Jokioisten varalaskupaikalla mitattu useita huikeita ylinopeuksia lähiviikkojen aikana.
BMX-pyöräily kehittää lapsen motoriikkaa
Bicycle Motocross eli BMX näyttää hurjalta, mutta sopii pienillekin lapsille. Laji auttaa lasta kehittämään motorisia taitojaan. BMX-harrastaja Antti Munnukka rohkaisee lapsia ja nuoria lajin pariin.
Kanta-Hämeen uudet ylioppilaat
Tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittaneiden nimet ovat oppilaitosten tiedossa tänään. Yle Häme julkaisee maakunnan uusien ylioppilaiden nimet sivustollaan.
Vilkkaasti liikennöidystä ja kapeasta 54-tiestä halutaan valtatie
Tammela haluaa merkittävästä raskaanliikenteen väylästä, kantatie 54:stä valtatien. Tie vaatii joka tapauksessa runsaasti parannustöitä, jotta se olisi turvallinen nykyisillä nopeuksilla. Suunnitelmat parannuksista ovat olemassa, ja jos tie muutettaisiin kantatiestä ylemmän luokan valtatieksi, sillä olisi merkitystä myös tehtäviin parannustöihin.
Tapio Wirkkalan muotoilusta ennennäkemättömän laaja näyttely
Huomattava määrä muotoilija Tapio Wirkkalan lasi- ja hopeaesineitä on esillä Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Näin laajasti Wirkkalan taidelasia ja hopeaa ei ole aiemmin ollut esillä.
Senaatista kivilinnan vuokraisäntä
Keskiaikainen Hämeen linna on saamassa uuden omistajan. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää Hämeen keskiaikaisen linnan omistuksen siirtämistä Museovirastolta Senaatti-Kiinteistöille.
Kokki Teresa Välimäki kehottaa leikkimään ruualla
Lasten taidefestivaali Hippalot ruokkii tänä vuonna niin sielua kuin nälkääkin heinäkuussa Hämeenlinnassa. Taidetapahtuman kummi ja ruokaneuvonantaja, kokki Teresa Välimäki kehottaa vanhempia suhtautumaan lasten ruokailuun rennommin. Porsastella ei pidä, mutta ruokailun pitää olla mukavaa. Hippaloiden työpajoissa maistellaan muun muassa yrttejä ja maalataan suklaalla.
Lopelle tarvitaan kuntouttava pienluokka
Lopelle perustetaan kuntouttava pienluokka ensi elokuusta alkaen. Kuntoutettavaa luokkaa tarvitaan, koska Lopen Kirkonkylän koululla toimivassa pienryhmässä on jo kuluvan lukuvuoden aikana ollut sellaisia lapsia, jotka oireilevat psyykkisesti ja heidän koulunkäyntinsä on vakavasti häiriintynyt.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
John
Ilmoita asiattomasta kommentistano johtuisko siitä että täällä tuo järvivesi on niin helekatin kylymää.
Isoisän isä
Ilmoita asiattomasta kommentistaRuotsissa on jo kauan aikaa järjestetty pitkiä avovesiuintikilpailuja. Suomessa lajia harrastavat mm. triathlonistit. Pisin avouintimatka lajissa on 4 km. Sitä varten harjoitellessani mökkirannassani Haukivedessä en niinkään koe huolta veden kylmyydestä, koska märkäpuku auttaa siinä asiassa, vaan pelkään humalaisten moottoriveneitä ja merkitsemättömiä riimuverkkoja. Kääntöpoijuni saa myös usein kyytiä kalastajilta, jotka suuttuvat, kun poijun narun päässä on ainoastaan painokivi eikä edes katiskaa.
Joni
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielestäni maa, jonka avovedet ovat jäässä monta kuukautta vuodesta ei ole uimareiden paratiisi. Suomen vedet ovat myös usein sameita, mutta suomessa on todellakin puhtaat vedet joissa uiminen on ehdottomasti mahtavaa ja suositeltavaa liikuntaa ihan jokaiselle!
Harrastan vapaasukellusta ja sukelluskalastusta joten avovesissa tulee uitua "väkisinkin" paljon. kunnollisessa märkäpuvussa ei kylmä tule. Mikäli ui sellaisessa paikassa jossa on veneliikennettä, niin hydrodynaaminen ja hyvin näkyvä narun päässä vedettävä poiju, vastaava kuten sukelluskalastajilla lisää turvallisuutta tuoden näkyvyyttä. Lisäksi poijun varassa voi kellua ja pääsee rantaan turvallisesti vaikkapa pahan krampinkin sattuessa!
Päivi
Ilmoita asiattomasta kommentistaHeti ei tule ajatelleeksi, että jokamiehen oikeudet ovat Suomessa aarre avovesiuinnissakin. Meillä saa pulahtaa mihin tahansa järveen. Esim. Britanniassa tämä ei ole ollut mahdollista. Skotlannissa on tehty aloite uimisen sallimiseksi yksityisomistuksessa olevissa järvissä. Englannissakin tätä asiaa on ryhdytty ajamaan.
Rampe
Ilmoita asiattomasta kommentistaEihän sellaiset avovesiuinnit voi aina innostaa, jos uimasille
meneminen pitää tapahtua siinä joukolla sotketussa rannassa.
Vaihtoehtoina ne kohdat joihin meneminen melkein kumisaappaat
tarvittaisiin. No malliksi vaikka apparan järven rannat jotka
melko tyhjän panttina ympäriinsä, vaikka etäämpää katsoen mitä
suurenmoisinta paratiisia. Järvessä uinnista nauttimisessa on
iso osa myös sinne uimasille menossa.