Kotimaa |

Kymmenien tuhansien tappiot Iin porokuolemasta

Porojen joukkokuolema merkitsee kymmenien tuhansien eurojen tappioita Oijärven paliskunnalle. Poromiesten on vieläkin vaikea uskoa tapahtunutta todeksi.

Poronraatoja Iin Kuivaniemessä.
Raadeltuja poroja Iin Luoma-aavalla. Kuva: Oijärven paliskunta

- Ihan tarpeeksi hirveä, kuvailee poromies Tuomas Ruonala Oijärven paliskunnan poromiehiä kohdannutta näkyä Iin Kuivaniemen Luola-aavalla keskiviikkona.

Paikallinen maanviljelijä löysi pellolta noin kilometrin päässä asutuksesta poron raatoja ja hälytti poromiehet paikalle. Suurin osa poroista oli vasoja, jotka olivat kuolleet hukkumalla pelto-ojiin, joihin ne olivat juosseet todennäköisesti susien takaa-ajamina. Lisäksi ojan penkereillä lojui raadelluita vaatimia.

Näky tapahtumapaikalla oli ihan tarpeeksi hirveä.

- Poromies Tuomas Ruonala, Oijärven paliskunta

- Oja on noin 150 metriä pitkä ja siinä oli poroa alusta loppuun. Kun ensimmäinen oja saatiin tyhjennettyä, tuli ilmoitus toisesta ojasta, jossa raatoja oli vielä enemmän, kertoo Ruonala.

Susihavaintoja tehty alueella jo aiemmin

Porojen joukkokuoleman takana epäillään olevan kahden suden, jotka ovat hyökänneet porojen kimppuun peltoaukealla. Susia on nähty seudulla aiemminkin. Porojen perässä ne ovat liikkuneet muun muassa neljän kilometrin päässä tapahtumapaikalta olevalla turvesuolla.

- Suden tappamia poroja on löytynyt aikaisemminkin meidän alueeltamme, sanoo Ruonala.

- Nyt kuolleilla poroilla oli niin pahoja raatelujälkiä ja vasoilta oli syöty päitä pois, että kyllä siinä tekijä tuli tietoon, sanoo Ruonala ja viittaa suteen.

Oijärven paliskunta hakee nyt poikkeuslupaa kahden suden kaadolle sekä koiran ja helikopterin käyttöoikeutta susijahtiin. Jos lupa myönnetään, se voidaan saada heti alkuviikosta.

- Porojen tilanne on täällä hankala ja koko ajan pahenemaan päin, kertoo Ruonala.

Kyllä siinä tekijä tuli tietoon.

- Poromies Tuomas Ruonala, Oijärven paliskunta

- Yhden tai kahden suden kaataminen ei tätä ongelmaa poista. Siellä on heti uusia tulossa portin takana.

Taloudelliset tappiot kymmeniä tuhansia euroja

Ruonala menetti 17 vasaa ja yhden vaatimen.

- Kyllä se minunkin perheessäni tarkoittaa sellaista kymmentä tuhatta euroa, joka on lompakosta pois.

Poromiehet uskovat, että tapettuja poroja löytyy vielä lisää lähialueelta.

- Kun marjastusaika alkaa, niin toivomme, että raatoihin törmäävät marjastajat ilmottaisivat niistä meille, sanoo Ruonala.

Oijärven paliskunnan poromiehet pelkäävät , että jos korvaukset menetetyistä poroista jäävät pieniksi, saattaa tapahtuma vaarantaa koko elinkeinon alueella.

- Lujille ottaa. Saa nähdä miten rahat riittää, pohtii Ruonala.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä