Koulukorjaamo |

Kymmenvuotiaat Riikka ja Eemil suunnittelevat kouluviikkonsa aikataulun itse – Katso videot!

Veromäen alakoulussa Vantaalla neljäsluokkalaisten maanantai alkaa viikkourakan julkistamisella. Oppilaat suunnittelevat aikataulunsa itse. Miten Riikka ja Eemil suoriutuvat urakastaan ja sen suunnittelusta? Ylen Koulukorjaamo seurasi viikkoa.

Video: kolme tyttöä tablettien ääressä
01:34
Video: Yle

Veromäen koulun 4B-luokan oppilas Eemil Henriksson harrastaa jääpalloa ja lentopalloa.

– Ennen kuin alan tehdä mitään, suunnittelen, missä järjestyksessä teen kaiken. Minulla on harrastuksia sen verran paljon, että viikko pitää suunnitella hyvin, Eemil kertoo.

Talvilomaa edeltävällä viikolla listalla on yhteensä 12 tehtävää muun muassa matematiikasta, englannista, äidinkielestä ja ympäristö- ja luonnontiedosta.

– Oppilaat suunnittelevat, mitä tekevät minäkin päivänä. He tekevät tehtävät joko koulussa tai koulussa ja kotona. Varsinaisia läksyjä ei anneta, luokanopettaja Liisa Pekkanen kertoo.

4A-luokan oppilas Riikka Nieminen aloittaa viikkourakkansa matematiikasta.

– Vaikeimmasta aloitan ja helpoin viimeiseksi, hän linjaa.

Eemil Henrikssonilla on eri taktiikka. Hän aloittaa äidinkielen käsialatehtävästä, koska se on helpoin ja nopein tehdä.

– Jos aloittaisi matikasta, niin siinä menisi koko päivä eikä ehtisi mitään muuta, Eemil perustelee.

Opettaja neuvoo aikataulutuksessa

Oppilaat tekevät tehtäviä omaan tahtiinsa. Liisa Pekkanen korostaa, että opettaja on paikalla paitsi opastamassa tehtävissä myös neuvomassa aikataulun suunnittelussa, jos tarvetta on.

– Minä olen tietysti läsnä kertomassa, mitä tehdään. Ja jos oppilaalla on oma idea, miten hän voisi asian tehdä, niin autan sen idean toteuttamisessa.

– Toki meillä on myös opetustuokioita kaikille. Ei täällä pelkästään tehtäviä ja läksyjä tehdä, hän huomauttaa.

Kaikille yhteisiä opetustuokioita on muutama viikon aikana. Varsinkin uusien, isojen projektien alkuun opastetaan yhteisesti. Joskus paikalla ovat kaikki neljä neljättä luokkaa.

4A-luokan opettaja Markus Humaloja korostaa oppimateriaalin suunnittelun ja järjestämisen merkitystä.

– Jos me haluamme, että he opiskelevat itseohjautuvasti, meidän on autettava oppilaat informaatiolähteille, joista he voivat aloittaa. Tällä me turvaamme sen, että kaikki pääsevät haluttuun tasoon. Jokainen voi siitä sitten jatkaa niin pitkälle eteenpäin kuin haluaa, hän toteaa.

Tekemättömät tehtävät tehdään kotona tai läksypiirissä

Video: poika
01:50
Eemil Henriksson kertoo kouluviikostaan. Haastattelu on tehty talvilomaa edeltävänä perjantaina. Video: Yle
Viikon varrellla oppilaat saivat eteensä monia uusia tehtäviä. He aloittivat esimerkiksi useita viikkoja kestävän tiedeprojektin.

– Huomasin, että uuden aloittaminen aiheutti jonkin verran hälyä luokassa, mutta miksi ei saisi olla vähän hälyä ja meluakin jossakin vaiheessa päivää, Liisa Pekkanen tuumii.

Joillekin oppilaille jäi tehtäviä läksyksi myös talviloman ajaksi. Yleensä tekemättömät tehtävät tehdään viikonloppuna tai maanantain läksypiirissä.

Eemil Henriksson sai viikkourakkansa tehtyä jo torstaina englannin kielen kuunnelmatehtävää lukuunottamatta. Hän käyttää ylimääräisen ajan rakentamalla omaa maatilaa Minecraft-videopelin kolmiulotteisessa maailmassa. Maatilan tekeminen kuuluu isoon Pellolta pöytään -projektiin.

Eemilin mielestä viikon mukavin tehtävä oli käsialaharjoitus, jonka hän teki jo maanantaina aamupäivällä.

– Siinä ei tarvinnut tehdä muuta kuin kirjaimia, hän kertoo iloisesti.

Lapselle annettu vastuu voi hirvittää vanhempia

Uudenlaisessa yksilöllisen oppimisen mallissa koululainen joutuu kantamaan vastuuta omasta oppimisstaan ja myös viikon suunnittelusta. Kymmenvuotiaalle annettu vastuu hirvittää usein lasten vanhempia. Niin myös Eemilin isää Klaus Henrikssonia.

– Kyllä se alkuun vähän hirvitti minua ja vaimoani, mutta hyvin se on lähtenyt liikkeelle, hän vakuuttaa.

Eemil on käynyt koulua uuden mallin mukaisesti viime syksystä lähtien. Henriksson kertoo, että he suunnittelevat usein kouluviikkoa myös yhdessä.

– Kun tulemme töistä, Eemil on usein jo alkanut tehdä tehtäviä. Yhdessä mietimme paitsi koulua myös sitä, milloin olisi hyvä nähdä kavereita.

– Kotienkin pitää kantaa vastuuta lasten koulunkäynnistä, hän sanoo.

Periaatteena heidän perheessään on, että mieluummin tehdään tänään kuin huomenna. Sitä Eemilkin usein noudattaa koulutehtävissään.

Video: kaksi tyttöä luokassa
01:07
Veromäen koulun neljäsluokkalaisten ajatuksia viikkourakastaan. Video: Yle

Kun viikkourakka on tehty, voi tehdä mitä tahansa luovaa

Riikka Nieminenkin sai viikkourakkansa tehtyä. Kun hän saa koulutehtävät hoidettua, hän mielellään piirtää.

– Piirrän käsin tai tabletilla, hän kertoo.

Perjantaipäivän päätteeksi hän pystyttää taidenäyttelyn piirroksistaan koulun ruokalan seinälle.

Koulukorjaamon osa 2 on katsottavissa Yle Areenassa.

Koulukorjaamo-hankkeen kaikki jutut ja taustat löydät Koulukorjaamon sivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Koulukorjaamo

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä