Lahti |

Kympin tyttö koulussa on mitalirohmu uima-altaassa

Uinnin moninkertainen Suomen mestari Anniina Ala-Seppälä treenaa 11 kertaa viikossa. Uintiura vaatii lukiolaiselta suuria uhrauksia, omistautumista ja tinkimistä vapaa-ajan riennoista.

 Anniina Ala-Seppälä esittelee uintimitaliaan.
Audio

Hollolalainen Anniina Ala-Seppälä ui vastikään lajin SM-kisoissa Vaasassa kolme kultamitalia ja yhden pronssin. Ykkössija tuli 400, 800 sekä 1 500 metrin vapaauinnista ja pronssi 200 metrin vapaauinnista. Kovat tulokset vaativat nuorelta naiselta määrätietoista harjoittelua.

Hän on uinut vauvasta asti. Pikkuhiljaa harjoittelun määrä kasvoi kolmesta kerrasta viikossa seitsemään. Nykyään Ala-Seppälä käy altaassa harjoittelemassa jopa 11 kertaa viikossa.

Samalla hän suorittaa hyvällä menestyksellä lukio-opintojaan.

- Koulu ja treenaaminen kulkevat hyvin yhdessä. Keskiarvoni on aina ollut yli yhdeksän. Eilenkin tuli kolme kymppiä ja kaksi ysiä. Tykkään koulusta ja olen oppinut käyttämään ajan tehokkaasti, hän kertoo menestyksensä salaisuuden.

Hauskanpito jää väliin

Lahden uimaseuran riveissä harjoittelevan Ala-Seppälän tavoitteet uimarinuralle ovat kovat. Vaikka mitaleita on kertynyt kotiseinälle jo satoja, hän hamuaa niitä lisää.

Hän nimeää tavoitteekseen menestymisen myös seuraavissa SM-kisoissa. Myös Euroopan mestaruuskisat häämöttävät mielessä, mutta ensin pitää lisätä vauhtia.

- Jos Euroopan mestaruuskisoihin haluaa, pitää olla lähellä Suomen ennätystä pitkillä matkoilla. 400 metrin vapaauinnissa olen lähellä, siihen on matkaa viitisen sekuntia pitkällä radalla. Kovaa työtä täytyy vielä tehdä.

Anniina Ala-Seppälän mielestä hyvän uimarin täytyy olla lajilleen omistautunut, lahjakas ja valmis tekemään töitä.

- Paljon joutuu uhraamaan. Kun kaverit pyytävät illanistujaisiin, ei voi mennä, kun on treenit. Hauskuudet jäävät usein väliin.

Lähteet:
YLE Lahti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä