Kynsien pureskelu on vain tapa
Ihminen ei välttämättä ole umpihullu, vaikka stressaavassa tilanteessa syö kyntensä vereslihalle.
Kynsien pureskelu eli onykofagia saattaa kehittyä tavasta pakko-oireiseksi tapahäiriöksi, jolloin se voidaan luokitella psyykkiseksi häiriöksi.
Tampereen yliopiston psykologian professori Martti Tuomisto ei lähde kovin hanakasti liittämään kynsien pureskelua psyykeen toimintaan.
- Se on tapa. Ja tavat ovat tottumuskysymys eli ihminen tekee sitä mitä hän on tehnyt aikaisemminkin. Alkusyy voi olla joku muu kuin se tilanne, jossa ihminen pureskelee kynsiään.
Alkusyitä on monia.
- Yleisin on kuitenkin se, että lapsena opitaan tuntemaan omaa kehoa ja kädet usein ajautuvat suuhun, Tuomisto kertoo.
Vie huomion toisaalle
Lapsena saattaa käydä niin, että sormien ajautuessa suuhun, siitä muodostuu tapa, jolla stressaavassa tilanteessa saa huomion ja ajatukset hetkeksi muuhun toimintaan.
- Se kynsien pureskelu tavallaan laimentaa sitä voimakasta tunnekokemusta, joka saattaa olla sellaisella hetkellä, toteaa Tuomisto.
Aikuisenakin saattaa mennä sormi suuhun
- Naiset kun hoitavat kynsiään miehiä useammin, kokeilevat lakkoja ja sitä miltä kynnet tuntuvat ja näyttävät, todennäköisemmin alkavat pureskella kynsiään, Tuomisto sanoo.
Saippualta tai hoitoaineelta tuoksuvaa kynsistöä tulee nuuskittua ja se kiinnittää aistien huomion.
- Tällöin stressitilanteessa on todennäköisempää, että kynsiä tulee huomaamatta pureskeltua, valottaa Tuomisto kynsien pureskelun alkusyitä.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.