Kyösti ja Kaisa Kallion kirjeenvaihdon saaminen osaksi Kansallisarkiston kokoelmia on arvokas lisä arkiston aineistoihin. Se tuo lisävaloa erityisesti maamme entisten presidenttien rouvista kertovaan materiaaliin, jota on arkistossa varsin vähän, lukuun ottamatta Ester Ståhlbergin omaa arkistoa.

Henkilökohtainen kirjeenvaihto monipuolistaa tietysti myös presidentti Kyösti Kallion henkilökuvaa.

– Jotkut historioitsijat ovat väläytelleet, että presidenttien elämäkertoja pitäisi alkaa kirjoittaa uudestaan. Näiden kirjeiden avulla Kallion uuselämäkertaan on mahdollista saada mikrohistoriallista näkökulmaa, sanoo johtaja Marja Pohjola Kansallisarkiston yksityisarkistoyksiköstä.

Kirjeitä on yli 3000. Ne ovat omissa kuorissaan vuosikohtaisesti koottuina, mutta silti aineiston työstäminen arkistomateriaaliksi on valtava työ. Jokaisen avaaminen, läpikäynti ja luettelointi vie aikaa – Pohjola sanoo luvanneensa Kallion suvulle, että materiaali yritetään saada tutkijoiden käytettäväksi ensi vuoden alkuun mennessä.

Yleensä Kansallisarkisto lupaa, että sille toimitettu yksityisaineisto on tutkimuskäytössä viiden vuoden sisällä aineiston luovuttamisesta. Materiaalia tulee vimmatulla vauhdilla, kertoo Marja Pohjola – kolmesataa hyllymetriä vuodessa.

Suvut pitävät aineistot kernaasti itsellään

Presidenttien yksityisarkistojen saaminen julkisen arkistolaitoksen osaksi ei ole läpihuutojuttu.

Kyösti Kallion niin sanottu virallinenkin arkistomateriaali saatiin julkiseen arkistoon vasta 1990-luvun alussa, vaikka Valtionarkisto oli jo heti sodan jälkeen yrittänyt perustaa suojiinsa presidentti Kyösti Kallion arkiston. Myös nyt saadusta Kyösti ja Kaisa Kallion kirjeenvaihdosta käytiin suvun kanssa pitkät neuvottelut.

Marja Pohjola arvelee, että jälkeläiset haluavat pitää materiaalit itsellään tunnesyistä. Vaikka papereihin ei koskettaisikaan, on tärkeää, että halutessaan niiden äärelle pääsee.

Kyösti ja Kaisa Kallion kirjeenvaihdon luovuttivat lapsenlapset. Usein onkin niin, että ensimmäinen jälkeläispolvi ei vielä halua luopua läheistensä jäämistöstä. Seuraavalla polvella ei välttämättä ole materiaaliin yhtä läheinen suhde.

Kallioiden pojantytär Maria-Liisa Kallio on hyödyntänyt isovanhempiensa kirjeenvaihtoa kooten niistä kaksi kirjaa. Ensimmäisessä on kirjeenvaihtoa vuosilta 1904-1917, toisessa, aivan hiljattain ilmestyneessä osassa, vuosilta 1918-1937. Kirjoissa käytetty materiaali kattaa kuitenkin vain osan koko kirjeenvaihtoaineistosta.

Maria-Liisa Kallio on todennut, että Kalliot olivat tietoisia ”ulkopuolisesta lukijasta”, eli kirjeaineistossa ei ole arkaluontoisia asioita. Ne oli käsitelty erillisissä liitteissä, jotka piti polttaa. Mikä tällaisen itsesensuurin vaikutus on aineiston kertomalle ja niiden välittämän ajattelun autenttisuudelle, on vaikeasti arvioitava asia. Toisaalta se ainakin estää turhan tirkistelyn, ja joka tapauksessa kirjeissä on käsitelty laajasti arkea ja tunteita, niin perheen kuin valtakunnan tasolla.

Kyösti ja Kaisa Kallion kirjeenvaihto on tutkijoiden käytössä tieteelliseen tutkimukseen arkistolaitoksen pääjohtajan luvalla, kuten muukin osa Kyösti Kallion arkistoa.