Keski-Pohjanmaa |

Kyrönmaan Op karsii väkeään

POP-pankkiryhmään kuuluva Kyrönmaan Osuuspankki on aloittanut tiistaina yt-neuvottelut henkilöstön vähentämiseksi. Tarkoituksena on vähentää kuudesta kahdeksaan henkilöä. Tällä hetkellä työntekijöitä on 34.

Kuvassa paikallisosuuspankin mainoskylttejä talon seinässä.
Kuva: YLE / Anssi Leppänen

Toimitusjohtaja Ossi Karesvuon mukaan irtisanomisilta tuskin vältytään, vaikka tavoitteeseen pyritäänkin muun muassa eläkeratkaisuilla. Syyksi yt-neuvotteluihin Karesvuo kertoo matalasta korkotasosta johtuvan heikon kannattavuuden.

- Täytyy ennakoida tulevaa. Tuottotasoja ei voi näillä korkotasoilla lisätä, Karesvuo perustelee.

Samalla pankki pohtii myös konttoriverkkonsa supistamista.

- Toimintojen yhdistämisen mahdollisuuksia tarkastellaan. Myös konttoreiden sulkeminen on mahdollista, Karesvuo toteaa.

Tällä hetkellä pankilla on seitsemän konttoria, joista kaksi sijaitsee Vaasassa, kaksi Kokkolassa, yksi Vähässäkyrössä, Tervajoella ja Isossakyrössä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Pohjalainen.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä