Politiikka |

Kysely: Maahanmuuttajia ei syrjitä työpaikoilla

SAK:n kyselystä käy ilmi, ettei työpaikoilla esiinny työtekijän etniseen taustaan perustuvaa syrjintää. Vain kahdeksan prosenttia kyselyyn vastanneista luottamusmiehistä kertoi työpaikallaan esiintyneen syrjintää maahanmuuttajataustan vuoksi.

Rakennusmies levittää laastia työmaalla.
Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Työpaikoilla on kuitenkin verrattain vähän järjestelmällistä toimintaa etnisen yhdenvertaisuuden puolesta ja syrjintää vastaan. Näin oli vain joka viidennellä työpaikalla.

Tiedot käyvät ilmi SAK:n luottamushenkilöille tehdystä kyselystä, johon vastasi elokuussa 1153 luottamusmiestä ja/tai työsuojeluvaltuutettua.

Syrjinnän esiintyessä se oli lähinnä nimittelyä, kiusaamista sekä sivuuttaamista tiedotuksessa ja kanssakäymisessä. Maahanmuuttajille annettiin myös huonompia työtehtäviä.

- Tulokset ovat kovin myönteisiä. Huolestuttavaa toki on, että työpaikoilla on kovin vähän syrjinnän vastaista toimintaa. Se sinänsä kuulostaa realistiselta, että lähes puolet vastaajista pitää suomalaisten ja maahanmuuttajien suhteita työpaikalla hyvinä ja toinen puoli on sitä mieltä, että joskus esiintyy väärinkäsityksiä, SAK:n maahanmuuttoasioiden asiantuntija Eve Kyntäjä pohtii.

Luottamushenkilöt itse sanovat olevansa maahanmuuttajamyönteisiä. Etnisellä taustalla ei ole merkitystä, vastasi 77 prosenttia. Ongelmia ulkomaalaisten kanssa työskentelyssä näki 12 prosenttia vastaajista. Ongelmana pidettiin erityisesti huonoa kielitaitoa, ja siitä johtuvia väärinkäsityksiä.

SAK:n luottamushenkilöiden mukaan vain 11 prosentilla on mahdollisuus osallistua kielikoulutukseen työajalla.

- Työantajan pitäisi ehdottomasti tarjota siihen enemmän mahdollisuuksia, sanoo Kyntäjä.

Noin puolella kyselyyn vastanneiden luottamusmiesten työpaikoista oli maahanmuuttajia töissä. SAK:laisissa liitoissa on SAK:n mukaan töissä yli 20 000 maahanmuuttajajäsentä. Määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, kertoo SAK.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä