Kysely: Pienituloiset kierrättävät innokkaimmin
Tuoreen kyselyn mukaan joka kuudes yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevista haluaa vähentää valinnoillaan ympäristönkuormitusta. Innokkaimpia kierrättäjiä olivat vanhimmat kyselyyn vastanneet.
Kierrättäminen ei kiinnosta suurituloisia yhtä paljon kuin vähemmän ansaitsevia ihmisiä, kertoo tuore kysely. Alle 30 000 euroa vuodessa tienaavista rivi- ja omakotitaloissa asuvista 60 prosenttia sanoo kierrättävänsä jätteet aina, kun se on mahdollista. Yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevista 46 prosenttia tekee näin.
Vähemmän ansaitsevista kolmannes kertoo haluavansa vaikuttaa omilla valinnoillaan ympäristön hyvinvointiin. Yli 50 000:n vuositulot keräävistä joka kuudes on tätä mieltä.
Kyselyyn vastanneista 35 - 45 -vuotiaista 14 prosenttia kertoo haluavansa vähentää ympäristön rasitusta omilla teoillaan. Alle 45-vuotiaista vastaajista alle 40 prosenttia kierrättää aina kun voi.
Iäkkäämmät vastaajat suhtautuvat nuorempiaan myönteisemmin kierrättämiseen. Joka neljäs 56 -69 -vuotiaista haluaa parantaa ympäristön tilaa omilla valinnoillaan ja yli puolet heistä kertoo kierrättävänsä jätteensä aina.
Puutarha-alan yritys Biolan teetti kyselyn TNS Gallupilla. Kyselyyn vastasi 1 043 omakoti- tai rivitalossa asuvaa 35 - 69 -vuotiasta suomalaista.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Pyhäjoella riehuvan maastopalon leviäminen hallinnassa
Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla palaa maastoa viiden kilometrin matkalla.
Maitokolmion kiistaan ratkaisu torstaina?
Tiistaina alkanutta Maitokolmion Toholammin meijerin työkiistaa koskevat neuvottelut alkavat torstaina. Osapuolet sopivat keskiviikkoiltana, että pöytään istutaan kello kymmenen. Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työt alkavat täydellä vahvuudella. Työntekijäpuolen mukaan työt alkavat ehdollisesti.
Kalske: Syyttäjien koulutus ei syynä Gumball-kaahareiden sakotuksen kiemuroihin
Kotkan Meripäivillä laittomuuksiin syyllistyneille tuomiot saatiin parissa tunnissa tapahtuneesta, mutta poliisi, syyttäjä ja tuomioistuimet olivat sopineet etukäteen oikeudenkäyntien järjestämisestä pikapikaa.
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Pakastevihannekset veivät Seijan viikoksi sairaalaan
Raahelainen Seija Hänninen söi kaksi viikkoa sitten pakastekasviksia, joiden seassa oli datura-rikkakasvin siemenkotia. Oireet olivat rajuja: tajuttomuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Viikon sairaalareissun aikana oireiden syytä ei tunnistettu.
Pakasteselvitys paljastaa, kuinka tarkasti kauppa asiakkaitaan seuraa
SOK selvitti mahdollisesti vaarallisia pakastevihanneksia ostaneet Eviran luvalla. Selvitys oli tietosuojan kannalta osittain ongelmallinen, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Kauppaketjut keräävät asiakkaistaan tietoa yksittäisten tuotteiden tarkkuudella.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Evira: Vihannesmyrkytyksiä voi olla enemmänkin
SOK on viikko sitten vetänyt kaupoista Rainbow-merkin Ruokaisat pannukasvikset -pakastevihannessekoituksen siinä olevan datura-rikkakasvin eli hulluruohon takia. Myrkytystietokeskuksen mukaan oireita saaneita on kuusi.
