L-PKS:n sikainfluenssaosasto suljetaan
Sikainfluenssapotilaiden määrä Länsi-Pohjan keskussairaalan osastolla ja päivystyksessä on suorastaan romahtanut. Nyt sikainfluenssapotilaille perustettu erillinen vastaanotto suljetaan.
Johtajaylilääkäri Juha Kursun mukaan potilasmäärät ovat vähentyneet niin erikoissairaanhoidon osastolla, yhteispäivystyksessä kuin kuntien terveyskeskuksissa. Tilanne on muuttunut nopeasti, joten päätös erillisen influenssavastaanoton sulkemisesta tehtiin perjantaiaamuna.
- Erillisen vastaanoton asemesta siellä työskenteleviä henkilöitä siirretään viikonlopuksi yhteispäivystyksen vahvuuteen, Kursu sanoo.
Sen sijaan sikainfluenssaosasto 5A pidetään auki viikonlopun ajan. Potilaita on sielläkin enää alle kymmenen, mutta osasto halutaan pitää puskurina viikonlopun yli.
Ensi viikolla sairaalassa aletaan jo siirtyä normaalitoimintaan. Esimerikiksi kiireetöntä leikkaushoitoa aletaan antaa alkuviikosta.
- Niille potilaille, joilta leikkausaikoja on siirretty, ilmoitetaan uusi aika parin viikon kuluessa, Kursu sanoo.
Influenssahuippu jäi luultua lyhemmäksi
Päivystyspoliklinikan ylilääkärin Tapio Åmanin mukaansa influenssan huippu on osoittautumassa luultua lyhyemmäksi. Alkuperäisten kaavailujen mukaan tauti olisi jyllännyt voimakkaimmillaan viikkokausia.
- Nyt tiedot esimerkiksi Rovaniemeltä kertovat, että epidemia olisi jäämässä selvästi alunperin arvioitua lievemmäksi. Vakavasta asiasta tässä on kysymys, mutta onneksi pahimmat ennusteet eivät kuitenkaan näytä toteutuvan, Åman kiittelee.
Sairastavuuden laskua vaikea ennustaa
Hänen mukaansa sikainfluenssasairastavuuden vähenemistä on nyt vaikea ennustaa. Siihen Åman ei kuitenkaan usko, että influenssa ryöpsähtäisi uudestaan, kun se katoaa otsikoista epidemian laantuessa.
- Eiköhän ihmisillä pysy lähimuistissa ainakin tämän talven se, että huolehditaan käsihygieniasta ja pyritään ehkäisemään taudin leviämistä, Åman arvelee.
Hänen mukaansa lähtökohdat myös uuden influenssa-aallon vastaanottamiseen kevättalvesta ovat nyt paljon paremmmat. Rokotusinnokkuus on pysynyt hyvänä ja myös influenssan hoitoon määrätty lääke vähentää viruksen leviämistä.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.
Ammattiin valmistuneet Meri-Lapissa
Ammattitutkinnon suorittaneita oli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa lähes 250. Ammattiopisto Lappiasta valmistuneiden nimet julkistetaan 1.6.
Vesilasku pienenee Maksniemessä
Simon Maksniemen vesiosuuskunnan alueella maksetaan jatkossa vedestä vain viidesosa esimerkiksi Kemiin verrattuna.
Tuuppa kattoon taidetta
Tuuppa kattoon -taidetapahtuma järjestetään jälleen viikonloppuna Kemissä. Kemin Kuvataitelijat ry:n järjestämä tapahtuma esittelee Merilapin alueen kuvataiteilijoita ja heidän taidettaan.
Väitös: Henkilöstön ääni ei kuulu kuntaliitoksissa
Lapin yliopistossa tarkastettavan väitöksen mukaan kuntatyöntekijät kaipaavat ihmisläheistä johtamista ylhäältä alaspäin suuntautuvan johtamisajattelun sijaan.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Keminmaalaisten yritysten löytymistä helpotetaan
Torniontienvarren liittymiin on suuniteltu valkopohjaiset kadunnimiviitat, joiden avulla yritykset on helppo paikantaa

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.