Savo |

Laaja asuntomurtosarja syyteharkintaan

Poliisi on saanut valmiiksi viime keväänä paljastuneen asuntomurtosarjan esitutkinnan. Eri puolella Suomea tehdyistä murroista on epäiltynä kaksi liettualaismiestä. Poliisi otti heidät kiinni huhtikuussa Varkaudessa.

Asuntomurto
Kuva: YLE

Viime keväästä lähtien vangittuna olleen kaksikon lisäksi epäiltynä on neljä muuta liettualaismiestä. Heitä ei ole toistaiseksi tavoitettu. Esitutkinnan mukaan miesten epäillään tehneen viime marraskuun ja huhtikuun välillä vähintään 90 omakotitaloihin kohdistunutta törkeää varkautta.

Pohjois-Savon lisäksi asuntomurtoja tehtiin muun muassa Keski-Suomessa, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Asuntomurtosarjasta siirtyy nyt syyteharkintaan 48 törkeää varkautta. Tekijät ovat anastaneet pääasiassa koruja sekä käteistä rahaa. Valtaosa anastetusta omaisuudesta on yhä kateissa.

Asuntomurtojuttusarja on siirtynyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. Asiassa on nostettava syyte 27. lokakuuta mennessä.

Lähteet:
YLE Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä