Keski-Pohjanmaa |

Laaja koulutustarjonta vetää ulkomaalaisia

Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa on keskimääräistä enemmän kansainvälisiä opiskelijoita. Koulua käy tällä hetkellä 560 ulkomaalaista. Yhteensä opiskelijoita on 3 400. Suurin osa Keski-Pohjanmaalle tulevista ulkomaalaisista opiskelijoista saapuu Aasiasta tai Afrikasta.

Ulkomaalainen opiskelija yliopiston kirjastossa.
Kuva: YLE / Riikka Heikkilä

Kansainvälisten asioiden päällikkö Peter Finell perustelee suurta määrää opetusministeriön kansanvälistymisvaatimuksilla:

-Kyllä se varmasti on suurempi kuin mitä se on keskimäärin ammattikorkeakouluissa, ja sillä tavoin ollaan ihan hyvin päästy ministeriön asettamiin tavoitteisiin.

Mistä sitten johtuu, että muualla ei ole näin paljon ulkomaisia opiskelijoita?

- Uskon, että me aloitettiin aika varhaisessa vaiheessa näillä englanninkielisillä koulutusohjelmilla ja se on läpi vuosien tuonut enemmän ulkomaalaisia opiskelijoita Kokkolaan ja Pietarsaareen ja Ylivieskaan. Vielä kymmenisen vuotta sitten meillä oli kaksi englanninkielistä koulutusohjelmaa, kun niitä nyt on jo seitsemän, Finell kertoo.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tiistai

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa mieltä. Ja syy miksi Suomen korkeakouluihin on näitä tulijoita, on myös se, että täällä valtio maksaa koulutuksen, euroopassa lienee kaikkialla lukukausi- tm maksut. Valmistumisen jälkeen he lähtenevät muualle töihin kuin Suomeen, useimmiten syystä, koska eivät osaa suomea.


yhteiskunnan varoilla

Ilmoita asiattomasta kommentista

Valtio hakee säästöjä, niin on järjetöntä kouluttaa yhä kasvavaa määrää

ulkomaalaisia opiskelijoita Suomessa veronmaksajien laskuun. Ulko-

maalaisten opiskelijoiden haalimisen perusteena kouluilla on lähinnä

säilyttää koulu, koska suomalaisia opiskelijoita ei riitää, sillä meillä on

edelleen ylitarjontaa näissä koulutuspaikoissa. Ammattikorkeakouluja

on edelleen Suomessa liikaa ja näitä on syytä opetusministeriön syytä

vähentää.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä