Kymenlaakso |

Laajakaistahanke sai rahoituksen Kouvolassa ja Iitissä

Kouvolan ja Iitin haja-asutusalueiden laajakaistahanke on nytkähtänyt merkittävästi eteenpäin. Kouvolan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina vajaan miljoonan euron avustuksen Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun hankkeelle.

Valot vilkkuvat reitittimessä.
Kuva: YLE

Kaupunki teki myös periaatepäätöksen lainantakauksesta yhtiölle. Iitti varmisti vastaavat päätökset viime viikolla.



Osuuskunta rakentaa nopean valokuituyhteyden Kouvolan Ahvion, Mauno-Pyötsijän ja Iitin Sitikkalan alueille.

Rakennustyöt pyritään samaan käyntiin vuoden päästä. Aloittamista hidastaa lainantakausta koskeva lainsäädäntö, jonka mukaan kunnat voivat taata vain 80 prosenttia investointisummasta. Ministeriö valmistelee muutosta lainsäädäntöön, mikä todennäköisesti vaikeuttaa lainaneuvotteluja pankin kanssa, kertoo Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun hallituksen puheenjohtaja Esa Vigren.



- Nyt uskallamme kuitenkin panostaa tiedottamiseen, mikä auttaa jäsenten keräämisessä ja voimme kilpailuttaa hankkeen suunnittelutöitä, Vigren sanoo.



Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun tavoitteena on rakentaa vastaava yhteys myös kuudelle muulle hankealueelle Kouvolassa ja Iitissä.



Valtion tavoitteena on saada nopeat laajakaistayhteydet koko maahan vuoteen 2015 mennessä. Porkkanana valtio ja kunnat rahoittavat kaksi kolmasosaa hankkeista.

Lähteet:
YLE Kymenlaakso

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä