Timo Himanen arvioi väitöksessään uskonnonopetuksen asemaa suvaitsevan yhteiskunnan saavuttamisessa yhä monikulttuurisemmassa Euroopassa.

Yleiseurooppalainen nykylinja on, että tieto eri katsomusperinteistä ja avoin keskustelu edesauttavat suvaitsevaisuutta ja yhteiskuntarauhan säilymistä.

Suomalainen opetusmalli kaipaakin tutkijan mukaan päivittämistä.

– Kansainvälistä taustaa vasten yhteen katsomusperinteeseen keskittyvä uskonnonopetus ei riitä. Nykyaikana tarvitaan tietoa, ymmärrystä ja ennen kaikkea keskustelutaitoa. Yhteen perinteeseen kasvattaminen ei tässä mielessä tunnu enää mitenkään tarkoituksenmukaiselta ja riittävältä.

Timo Himanen muistuttaa, että Suomessakin on nykyään entistä enemmän ja näkyvämmin erilaisia katsomusperinteitä ja tapoja ajatella.

– Kun otetaan huomioon, että uskonnolliset tulkinnat näyttävät synnyttävän konflikteja kansalaisten kesken, niin uskonnonopetuksella on erittäin tärkeä rooli suvaitsevaisten ja yhteistyökykyisten kansalaisten kasvattamisessa.

Kansalaisvelvollisuudet ja keskustelutaito korostuvat

Väitöksen lähtökohtana on ollut tutkia, millaisin strategioin monikulttuurisuutta on Euroopassa pyritty hallitsemaan. Periaatteessa kulttuurien sekoittumiseen suhtaudutaan myönteisesti, mutta lieve- ja ääri-ilmiöt aiheuttavat huolta.

Timo Himanen muistuttaa, ettei yksikään kansa ole immuuni ulkoa tuleville kulttuurivaikutteille.

– Suomi on pitkään ollut kulttuurisen vaihdon kohteena, ja uskoakseni aika moni ulkoa tullut vaikute koetaan nykyään positiivisena ja jopa osana suomalaisuutta. Mutta on myös niin, että monessa näkyvästi monikulttuurisessa Euroopan maassa on jouduttu myöntämään monikulttuurisuuden ikävämpi puoli. Erityisenä huolena ovat olleet yhteiskunnan ydinarvoista poikkeavat maahanmuuttajien näkemykset ja käytännöt. Vaikka kyse on lopultakin aika marginaalista ilmiöstä, on se aiheuttanut laajaa huolta

Voisi ajatella, että tietty hinta pitää vaan molempien osapuolten maksaa siitä, että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

- Timo Himanen

Suomessa laaja maahanmuutto ja monikulttuurisuus on kuitenkin verrattain uusi asia moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Väitöstutkimuksessaan Timo Himanen on perehtynyt Hollannissa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Tanskassa valittuihin linjoihin ja strategioihin.

Hieman jälkijunassa tulevalla Suomella olisi siis mainio tilaisuus poimia muilta mailta parhaat käytännöt, mutta Himanen epäilee, josko missään on keksitty ylivertaista viisasten kiveä.

– Alun perin Ruotsissa 70-luvulla ja Hollannissa 80-luvulla yhteiskunta aktiivisesti tuki vähemmistökulttuurien ylläpitämistä, ja myöhemmin havaittiin, että se ylläpiti ennakkoluuloja ja aiheutti kansan jakaantumista osaryhmiin. Kuitenkin Britanniassa ja Tanskassa, joissa ei ole ollut samanlaista mallia, on havaittu samat ongelmat. Nyt yritetään sitten vähän uudella strategialla, jossa painottuu nähdäkseni kansalaisvelvollisuuksien korostaminen ja dialogitaitojen merkitys.

Sopu vaatii vastavuoroisuutta

Pelkästään maahanmuuttajien kotouttaminen, integroiminen yhteiskuntaan ei riitä. Valtaväestön on tultava vastaan entistä enemmän.

– Euroopan näkyvästi monikulttuurisissa valtioissa on voimakkaasti korostettu, että maahanmuuttajien velvollisuutena on toimia yhteiskunnan perusarvojen mukaisesti ja niiden vastaiset käytännöt eivät ole hyväksyttäviä. Uutena juonteena näihin keskusteluihin on tullut, että enemmistönkin on oltava mukana näissä talkoissa paremman yhteiskuntarauhan saavuttamiseksi ja myös maahanmuuttajien kotouttamisessa. Molemmilta osapuolilta vaaditaan ennen kaikkea kykyä yhteistyöhön. Voisi ajatella, että tietty hinta pitää vaan molempien osapuolten maksaa siitä, että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa, pohtii Timo Himanen.

Tuskinpa EU:lta mitään uskontodirektiiviä on tulossa, mutta kansainvälinen kiinnostus on kyllä herännyt.

- Timo Himanen

Kaikkia tämä ei luonnollisestikaan miellytä.

– ”Maassa maan tavalla” -linja on ongelmallinen, sillä hyväksymällä tämän periaatteen joudumme samalla myöntämään, että muuallakin on oikeus toimia saman periaatteen mukaisesti. Tällöin meiltä putoaisi pohja kritisoida esimerkiksi joidenkin maiden ihmisoikeusloukkauksia. Toisaalta kaikilla valtioilla pitää ehdottomasti olla tietyt perusperiaatteet, joilla pyritään varmistamaan mm. yhteiskuntarauha.

Opetusta yhtenäistetään Euroopan tasolla?

Uskonnonopetuksen sisällöstä ei jatkossa välttämättä päätetä vain kansallisella tasolla, sillä paineet yhtenäistää opetusta koko Euroopan tasolla kasvavat. Näkemysten mukaan kaikkien oppilaiden tulisi saada samansisältöistä opetusta, jonka keskiössä on puolueeton tieto eri katsomuksista.

– Euroopan neuvosto on tehnyt uskonnonopetuksesta yleislauselman, joka periaatteessa on tarkoitettu kaikkien jäsenmaiden noudatettavaksi. Lähinnä siinä korostuu yhteisten periaatteiden ja koulutettujen opettajien merkitys lähestyttäessä uskontoa koulussa. Tuskinpa EU:lta mitään uskontodirektiiviä on tulossa, mutta kansainvälinen kiinnostus on kyllä herännyt. On mielenkiintoista seurata, mitä sieltä mahtaakaan tulla, hymähtää Timo Himanen.

Oma kysymyksensä on erilaisten ääriliikkeiden käsittely kouluopetuksessa.

Lapsethan osallistuvat verrattoman mielellään keskusteluihin!

- Timo Himanen

– Sekä Euroopan neuvosto että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat päätöksissään ottaneet aika vahvasti kantaa siihen, että nykyään pitäisi oppilaita kasvattaa myös uskontokriittisyyteen. Syy tähän on nimenomaan ollut fanaattisten ääriliikkeiden ja muukalaisvihamielisyyden kaltaiset asiat. Uskontoa pitäisi pystyä käsittelemään koulussa niin, että ymmärrettäisiin, mikä voima ja vaikutusmahdollisuus sillä on väärinkäytettynä.

Luterilaisuus ei jää lapsipuolen asemaan

Monikulttuurisuuteen oppiminen alkaa nykylapsilla usein jo lähiön hiekkalaatikolla. Siitä on Timo Himasen mielestä luonteva jatkaa koulunkäynnin varhaisessa vaiheessa, opetuksen sisältöä ikäryhmien mukaan porrastaen.

– Lapsethan osallistuvat verrattoman mielellään keskusteluihin! Kun se aloitetaan jo varhain koulussa, nämä taidot kehittyvät ja pikku hiljaa päästään syvällisempiin kysymyksiin vuosien varrella. Mutta tärkeintä nähdäkseni olisi systemaattinen lähestymistapa, joka on hyvin strukturoitu ja ohjattu, ja että opettajille on annettu tähän hyvät keinot.

Tiukkojen tuntikehysten puristuksessa saattaa herätä pelko ”perinteisen luterilaisen” opetuksen jäämisestä jalkoihin.

Itsekin opettajana työskentelevä Timo Himanen tyynnyttelee, ettei niin ole käynyt muissakaan Pohjoismaissa.

– Verrattaessa Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan, joissa kaikki oppilaat saavat samansisältöistä opetusta, korostuu kristillisyys, karkeasti arvioiden sen osa on puolet opetusohjelmasta. Eli jos Suomessa vaihdettaisiin opetusmallia, huoli luterilaisuuden jäämisestä jotenkin vähemmälle huomiolle näyttäisi olevan hieman turhaa.