Lääkärit: Maksan tunnustelu aivan turhaa
Kostean kesälomakauden päätteeksi moni pelkää pistäneensä maksansa liian koville. Netin itsehoitopalstat antavat seikkaperäisiä ohjeita, joilla pitäisi voida itse selvittää, onko maksa poksahtamassa. Asiantuntijat tyrmäävät ajatuksen.
Maksa pullistelee, jos rasva, myrkyt ja ennen kaikkea alkoholi sitä kunnolla kuormittavat, ja turpea maksa painaa ylävatsaa.
Internetissä kiertävät ohjeet itse tehtävään maksatutkimukseen voi kuitenkin heittää roskiin. Kylkikaarta painaa moni muukin asia, joten vatsaa itse painelemalla ei maksan koosta saa tietoa. Lisäksi maksa selviää yleensä kunnialla rankemmastakin kesälomasta.
- Maksan lyhytaikainen rasvoittuminen on aika harvoin vaarallista. Pitää olla joku muu syy, kuten lääkkeet, jotka maksaa todella kuormittavat, sanoo gastroenterologian erikoislääkäri Markku Pajala Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta.
Vatsanalueen vaivoihin erikoistunut Pajala on nähnyt monta maksaa ja monta keltaihoiseksi muuttunutta lomalaista. Pelkästä kesäloman juomisesta ja liikasyömisestä maksa ei kuitenkaan petä.
- Maksalla on tietty sietokyky. Esimerkiksi alkoholihepatiitti ei tule vahingossa. Kyllä sen eteen pitää töitä tehdä, Pajala muistuttaa.
Tavallinen maksa ei ääntä pidä
Tervettä maksaa ei sormin tunnustelemalla löydä. Sen kokoa ei käsin voi kokeilla. Normaalisti maksa makaa oikean kylkikaaren alla maallikolta piilossa. Itsediagnoosista ei ole hyötyä.
- Rasvamaksa voi sen sijaan olla niin selkeästi suurentunut, että sen reuna voi olla pari senttiä kylkikaaren alapuolella. Varsinkin laihalla ihmisellä sen silloin erottaa, kun on vähemmän kudoksia välissä, sanoo A-klinikkasäätiön ylilääkäri Markus Sundqvist.
Lääkärit voivat koputtelemalla yrittää selvittää, mitä vatsan alueelle kuuluu. Jättimäinen maksa kumahtelee sormin naputeltaessa. Terve vatsa sen sijaan lähinnä lätisee löysästi.Jos epäilyttää, kannattaa mennä lääkärin puheille.
Pitkään juoneiden parissa työskentelevä Sundqvist tietää, että maksa on elimistä kestävimpiä. Muita terveysongelmia tulee jo taatusti, ennen kuin maksa heittäytyy hankalaksi.
- Jos on kesän aikana juonut reippaasti, niin esimerkiksi maha voi tulla kipeäksi. Mahan limakalvo ärtyy. Sitten tulee masennusta ja uniongelmia, eikä niitä osaa edes yhdistää juomiseen. Ja haima kyllä tulehtuu enemmin kuin maksa, Sundqvist toteaa.
Oireet täsmäävät tautiin jos toiseenkin
Maksasta ei juuri kipua tunnu. Kasvamaan lähtenyt maksa tulee kipeäksi lähinnä äkillisen tulehduksen seurauksena. Yhden kesäloman juopottelu ei kuitenkaan todennäköisesti tulehdusta aiheuta, vaan sitä on edeltänyt tyypillisemmin jopa vuosikymmenien juominen.
Monet maksan ongelmista pelottelevat oireet ovat tuttuja; vatsaa painaa, ilmavaivat lisääntyvät, potenssi reistailee tai kuukautiset muuttuvat, käsien sisäpinnassa näkyy punoitusta, ihossa muutoksia ja ihoa kutittaa muutenkin milloin mistäkin.
- Onhan se hienoa, kun netistä otetaan selvää. Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kuitenkaan kannata itse tehdä. Jos epäilyttää, niin kannattaa mennä lääkärin puheille, toteaa Kuopion yliopistollisen keskussairaalan gastroenterologian erikoislääkäri Markku Pajala.
A-klinikkasäätiön ylilääkäri Markus Sundqvist muistuttaa, että pelkkään maksan rasvoittumiseen ei liity mitään erikseen tunnistettavia oireita.
- Ainakaan en antaisi sellaista neuvoa, että tunnustellaan maksaa. Ihmiset kun tuntevat kaikenlaista, Sundqvist sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Tutkijat äimistyivät - löytyykö C-vitamiinista hoito tuberkuloosiin?
C-vitamiini voi auttaa tappamaan tuberkuloosia aiheuttavia bakteereja. Löydös on merkittävä, sillä taistelu resistenttejä kantoja vastaan on osoittautunut vaikeaksi.
Rouva 47 - lääkäri käyttää nimeäsi vain luvan kanssa
Aluehallintovirasto on lähettänyt terveyskeskuksille paimenkirjeen, jossa se muistuttaa, että kaikki potilaasta tallennettu tieto on aina salassa pidettävää. Sukunimellä kutsumisen voi korvata esimerkiksi vuoronumerolla.
Lihastohtori vastaa: näin hyödyt lisäravinteista!
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden tohtori Juha Hulmi vastaa Suoran linjan katsojien kysymyksiin urheilijan lisäravinteista.
Etäopetus tuo koulukaverit sairaan lapsen luo
Sairaat lapset säilyttävät yhteyden luokkakavereihinsa netin avulla järjestettävällä etäyhteydellä. Opetuksen lisäksi lapset voivat puhua omia asioitaan välituntisin. Etäopetus on tärkeä henkireikä sairaalle lapselle ja hänen perheelleen.
Ohjelmistovalmistaja värvää asiantuntijoiksi autisteja
IT-yhtiön tuottavuus on noussut Bangaloressa, missä työskentelee kuusi autistista henkilöä ohjelmistotestaajina.
"Tästä tulee iso lasku Suomelle" – aikapommi tikittää
Asiantuntijat pelkäävät, että suuret ikäluokat alkavat käyttää alkoholia suuria määriä eläkkeellä. Ehkäisemisen avainasemassa on perusterveydenhuolto.
Nimettömiin hiv-testeihin hakeutunut ennakoitua enemmän nuoria
Alkuun palvelun arveltiin olevan suosittu keski-ikäisten seksituristien keskuudessa.
Virhe potilastiedoissa voi tulla kalliiksi
Yhä useampi tarkistaa omat potilastietonsa ja huomaa samalla myös virheitä sairaskertomuksessaan. Vantaan potilasasiamies kehottaakin tarkkaavaisuuteen, sillä väärät tiedot voivat pahimmillaan maksaa maltaita.
Kehitysmaiden lapsia tappavaan ja turisteja kiusaavaan ripuliin kehitettiin Ruotsissa rokote
Tulokset ylittivät tavoitteet; rokote toimii, ja sivuvaikutukset ovat pieniä, kerrotaan Göteborgin yliopistosairaalasta. Apteekkeihin rokote voisi tulla jo lähivuosina.
