Talous |

Laaninen toivoo tasapuolisuutta vaalirahoituskeskusteluun

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen pitää apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen eilen esittämiä moitteita kovina. Kalske sanoi maanantaina YLE Uutisille, että rikosepäilyjen mukaan Suomeen rakennettiin lainvastainen rahoitusjärjestelmä, joka rahoitti poliitikkoja vuosikausia ilman minkäänlaista kontrollia.

Timo Laaninen
Keskustan puoluesihteeri ei lämpene ajatukselle, että yksittäisiä kuntia siirrellään vaalipiiristä toiseen. Kuva: YLE

Timo Laaninen haluaisi siirtyä poliittisessa keskustelussa jo eteenpäin.

- Kovaa puhetta tietysti ja on hyvä, että nämä asiat kerta kaikkiaan käydään läpi kunnolla pohjamutia myöten. Itse haluaisin jo enemmän katsoa tulevaisuuteen.

Laanisen mukaan kaikki puolueet eivät ole olleet tasavertaisessa asemassa vaalirahoituksensa keräämisessä. Kritiikkiä lähtee erityisesti hallituskumppani RKP:n suuntaan.

- Kyllähän tässä tietysti vähän kateellisena katselee, että miten fiksusti jotkut muut puolueet ovat osanneet tämän vaalirahoituksensa hoitaa. Ruotsinkielinen pääoma laittaa pystyyn tuosta vaan sormia napsauttamalla säätiön, joka voi vuositasolla lahjoittaa toista miljoonaa euroa RKP:lle ja kaikki tapahtuu laillisesti. Meillä köyhemmillä puolueilla on vähän vaikeampaa tämä rahankeruu.

Laaninen uskoo, että menneistä on opittu ja tulevissa vaaleissa osataan toimia kestävällä tavalla.

- Ei me niin kovakalloisia me poliitikot olla, ettemmekö osaisi ottaa opiksi. Tässä on nyt uudistettu lainsäädäntö ja omia menettelytapoja sekä vähän kasvojakin vaihdettu omassa puolueessa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä