Lacrosse valtaa Turun
Haavipallon eli lacrossen nuorten MM-kisat alkavat tänään Turussa. Kisoihin osallistuu kaikkiaan 12 joukkuetta eri puolilta maailmaa. MM-kisat ovat yksi Varsinais-Suomen suurimmista urheilutapahtumista tänä kesänä.
Avajaisten yhteydessä pelataan kymmenpäiväisen turnauksen ensimmäinen ottelu Suomen ja Tshekin välillä. Turnauksen pääareena on Urheilupuiston yläkenttä. Osa alkusarjan peleistä pelataan Kupittaalla.
Haavipallo on erittäin vanha pohjoisamerikkalainen pallopeli, jota on alettu pelata Suomessa vasta kymmenkunta vuotta sitten.
Joukkueen runkopelaajille nuorten MM-turnaus on jo kesän toinen arvokilpailu, sillä Turku Titansin lacrosselupaukset Joakim Brander, Roope Jokela, Miika Helminen ja Anssi Kaisalmi edustivat Suomea myös 30. kesäkuuta päättyneissä miesten EM-kilpailuissa Hollannissa.
Suomen miehet väänsivät Amsterdamissa tiukasti Euroopan huippumaita vastaan, mutta jatkoaikatappiot hopeajoukkue Irlannille ja pronssin napanneelle Ruotsille jättivät Suomen EM-turnauksessa lopulta seitsemännelle sijalle.
Nuoret turkulaiset pysyivät kuitenkin mainiosti miesten pelien vauhdissa, mikä tietää hyvää tulevaa nuorten MM-taistoa ajatellen.
Viimeistään miesten EM-turnaus todisti, että lupaavat suomalaiset pystyvät pelaamaan tasaväkisesti aikuisten tasolla, sillä minkään muun maan EM-joukkueissa alle 19-vuotiaat pelaajat eivät olleet yhtä merkittävissä rooleissa.
Kova tavoite
Mukana ovat lacrossen ehdottomat huiput Yhdysvaltojen ja lajin emämaan Kanadan johdolla. Suomi yrittää kammeta itsensä mukaan mitalitaisteluun alemmasta tasolohkosta.
Siinä pelaavat Suomen kanssa Saksa,Tshekki ja Wales. Suomen päävalmentaja Risto Worthington uskoo joukkueen iskukykyyn.
Meillä on aikaisempiin kisoihin verrattuna kokeneempi ja taitavampi joukkue.
- Olen todella tyytyväinen kokoonpanoomme. Meillä on aikaisempiin kisoihin verrattuna kokeneempi ja taitavampi joukkue. Tiedän, että lacrosse on vielä nuori laji Suomessa. Toivon, että ihmiset tulevat katsomaan yhtä maailman nopeiten kasvavaa urheilulajia, sanoo Worthington.
Irokeesit värittävät
Yksi MM-turnauksen seuratuimmista ryhmistä on kuutta Pohjois-Amerikan intiaaniheimoa edustava Irokeesien maajoukkue. Rajavartijat olivat katkaista yhden MM-kisojen suurimman ennakkosuosikin matkan Sveitsissä.
Irokeesit saivat viime hetkellä MM-turnausta varten matkustusluvan Suomen ulkoministeriöltä, mutta poikkeusviisumit herättivät kummastusta joukkueen välilaskupaikalla Sveitsissä.
Tietokatko saatiin korjattua ja Irokeeseille varattiin uudet lennot Suomeen. Joukkue pääsi lopulta Turkuun tiistaina aamuyöllä, lähes puoli vuorokautta aikataulusta jäljessä.
Irokeesit nähdään ensimmäistä kertaa tositoimissa Urheilupuiston yläkentällä toisena turnauspäivänä perjantaina, kun joukkue kohtaa Euroopan kovimman lacrossemaan Englannin.
Jenkit suosikkeina
MM-turnauksen ehdoton voittajasuosikki Yhdysvallat saapui Turkuun tiistaina. Lacrossen mahtimaa on voittanut kaikki aiemmat nuorten MM-tittelit.
Haastajat Kanadan ja Irokeesien johdolla saavatkin tehdä pitkän päivätyön, mikäli he mielivät kaataa hallitsevan mestarin. Yhdysvaltojen nuorten maajoukkue koottiin 123 pelaajan try out –ryhmästä.
Reilun sadan lahjakkaan urheilijan joukosta valikoitui ryhmä, joka on tullut Turkuun vain ja ainoastaan voittamaan.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Hallitukselta sata miljoonaa LNG-terminaaleihin
Hallitus yrittää lisätä nesteytetyn maakaasun käyttöä muun muassa meriliikenteessä tukemalla LNG-terminaalien rakentamista.
Presidenttipari Saaristomeren suojelijoiksi
Suojelijat sitoutuvat tavoittelemaan Saaristomereen valuvien ravinteiden vähentämistä ja levittämään tietoutta Saaristomeren tilasta.
Syöpähoidot tehostuvat Tyksissä
Syöpähoidon jonoja puretaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. T-sairaalaan on avattu uusi lääkehoitopoliklinikka, jossa annetaan lääkehoitoja syöpäpotilaille arkipäivisin.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Jatkoa Elvis-häille - naimisiin DBTL:ssä
Seurakunta on tekemässä kesäisistä teemahäistä perinteen Turussa. Vihkipareille on tarjolla Down by the Laiturin lava, yleisö ja esiintyjät.
Tutkijat: Stressi rumentaa naista
Mitä suurempi stressi, sitä vähemmän puoleensavetävät kasvot. Näin karun havainnon teki akatemiatutkija Markus J. Rantalan tutkimusryhmä mitatessaan naisten stressihormonitasoja ja kasvojen puoleensavetävyyttä.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Kouluruokailuun voi kulua lähes puoli tuntia - onko aikaa tarpeeksi?
Kouluruokailun järjestäminen vaatii suunnittelua. Koulut tekevät yleensä erillisen ruokailulukujärjestyksen. Yle Turku huomasi turkulaisessa Raunistulan koulussa, että ruokahetkeen voi kulua jopa 28 minuuttia.
TS: Saloon työpaikkoja sähköpianoista - konkurssin tehnyt italialaisfirma jatkaa Suomessa
Konkurssiin mennyt General Music valmisti muun muassa sähköpianoja. Muutamat kymmenet ihmiset saavat työpaikkoja Salossa.
Nieminen joutui urakoimaan - seuraavaksi kova haaste
Jarkko Nieminen sai hikoilla yli kaksi ja puoli tuntia espanjalaishaastajansa selättämiseksi.
