Lahti |

Lahden potilashotelli oli aikaansa edellä

Lahdessa kannattaisi pohtia uudestaan potilashotellitoimintaa. Tätä mieltä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikön professori Helinä Melkas, jonka mukaan 4-5-vuoden takainen Lahden potilashotelli oli aikaansa edellä.

Vanhus.
Sairaalajakson jälkeinen potilashotelli tarjosi Lahdessa vaihtoehdon asiakkaille, jotka sairaalahoidon jälkeen tarvitsivat vielä turvallista majoituspalvelua. Kuva: YLE

Professori Helinä Melkas kertoo, että potilashotellihankkeessa kunnat saivat säästöä, mutta asiakkaat kokivat yöpymisen liian kalliksi. Lahden kokeilussa potilashotellina toimivat jo olemassa olevat hotellit.



Tampereelle avattiin vastikään potilashotelli, ja nyt professori Melkas katsoo, että toimintaa pitäisi pohtia taas myös Lahdessa.



- Meillä on vankka pohja ja tutkimusta, jota voitaisiin hyödyntää uuden toiminnan pohjana ja välttää kompastuskiviä jo ennakolta. Kysyntä ja tarve olivat selvästi havaittavissa. Potilashotelli oli uudentyyppistä, myönteisen vastaanoton saanutta toimintaa, joka herätti sitten kiinnostusta muuallakin maassa.



Kodike-hotellipilotti hyödynsi jo olemassa olevaa hotellikapasiteettia. Palvelua oli Lahdessa vuosina 2007-2008 toteuttamassa iso verkosto, johon kuului mm. kaksi sairaalaa, kolme hotellia, sairaanhoidon henkilöstöä ja tukijoita.

Kunnat tukivat toimintaa ja hanke synnytti säästöä, mutta asiakkaat kokivat 5-23 euron yöpymishinnan liian kalliiksi. Joissakin tapauksissa erityisesti iäkkäämmillä asiakkailla saattoi olla ennakkoluuloja hotellissa yöpymistä kohtaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä