Savo |

Lähes joka toinen pielavetinen juhlisti keihässankaria

Keihäänheiton olympiamitalisti sai kotikunnassaan todennäköisesti suuremmat juhlat kuin monet takavuosien kultamitalistit. Kunta palkitsi keihäslingon veneellä.

Antti Ruuskanen antaa nimikirjoituksia faneilleen.
Antti Ruuskanen sai kirjoittaa satamäärin nimikirjoituksia. Kuva: Veli-Pekka Hämäläinen / Yle

Jopa lähes kaksituhatta ihmistä osallistui keihäänheittäjä Antti Ruuskasen mitalijuhliin sunnuntaina Pielavedellä. Pielavetiset juhlistivat olympiasankariaan kolmen tunnin ajan. Ruuskasen mukaan hänelle alkaa valjeta, kuinka suuri vaikutus mitalilla kotikunnan asukkaille onkaan.

- On hienoa nähdä miten paljon oltiin saatu porukkata paikalle ja kuinka monia kiinnosti nähdä mitali ja Ruuskanen. Hienolta tuntuu - tämä tapahtuma antaa vielä tulevaisuuteen potkua lisää, Ruuskanen kiitteli.

Lontoon olympialaisissa pronssia saanut Ruuskanen sai kunnalta ja Pohjois-Savon liitolta palkkioksi veneen. Lisäksi keihäänheittäjä sai tilaisuudessa useita pienempiä lahjoja, kuten pokaalin, kirveen, veitsiä, lautasia ja luodikon. Lisäksi Ruuskaselle jaettiin heitto-ohjeita odottamattomalta taholta - Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leolta.

Hienoa nähdä miten paljon oltiin saatu porukkata paikalle.

- Antti Ruuskanen

- Älä heitä niin, että keihäs kyntää. Älä myöskään heitä niin, että keihäs laahaa. Älä heitä niin, että se vapisee ja tutisee, opasti ortodoksisen kirkon johtaja puheessaan.

Myös Ruuskasen lähipiiri - perhe, elämänkumppani sekä nykyinen ja entiset valmentajat saivat osansa kiitoksista juhlissa.

Henkisen puolen kehittyminen ratkaisi

"Ronssijuhlissa" puhunut Antti Ruuskasen valmentaja Aki Parviainen sanoi jännittäneensä suojattinsa kilpailua enemmän kuin sitä, kun hän itse aikanaan kilpaili. Valmentaja ei voi enää kisan aikana vaikuttaa tulokseen.

Älä heitä niin, että keihäs kyntää.

- Arkkipiispa Leo

Parviaisen mukaan Ruuskasen fysiikka on jo vuosien ajan riittänyt mitalitasolle, mutta arvelee pielavetisen keihäslingon henkisen puolen kehittyneen täksi vuodeksi ratkaisevasti.

- Ehkä se oli tämä viimeinen keskittyminen, että sai tiukassa paikassa itsestään irti enemmän kuin aikaisemmin. Se on hyvin pienestä kiinni, itsekin keihäässä MM-kultaa juhlinut Parviainen tuumaa.

Pielaveden nuorisossa saattaa tällä hetkellä kasvaa seuraajia 28-vuotiaalle Ruuskaselle. Olympiamitalistin harjoituskenttää laitetaan parhaillaan parempaan kuntoon keihäänheittoa varten ja Ruuskasen vanavedessä myös harrastajamäärät ovat kasvaneet.

- Antti oli kesäkuun alussa yleisurheilukoulussa ohjaamassa nuoria heittäjänalkuja. Ehkä siitä johtuen meillä oli yleisurheilun viikkokisoissa osallistujaennätys, sanoo Pielaveden Sammon yleisurheilujohtaja Matti Berg.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä