Kotimaa

Lähes kaikki hiihtokeskukset auki etelää myöten – "Kova pakkanen ajaa laskijat kauppakeskuksiin"

Kovien pakkasten ja lumisateiden ansiosta viikonloppuna avataan uusia rinteitä auki myös Etelä- ja Keski-Suomessa.

Sappeen laskettelukeskus, lumetus
Kuva: Antti Eintola / Yle

Kovien pakkasten ja lumisateiden ansiosta myös Etelä-Suomen hiihtokeskukset ovat saanet rinteensä kuntoon ja auki.

– Tänä talvena talvi tuli myöhään etelään ja Keski-Suomeen, mutta etelässä tämä ei ole mikään poikkeuksellinen juttu. Etelä-Suomessa on kyllä totuttu siihen, että talvi alkaa vasta joulu- tai tammikuussa, huomauttaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors.

Lindforsin mukaan lähes kaikki isoimmat ja merkittävimmät hiihtokeskukset ovat jo auki. Kovista pakkasista on ollut hyötyäkin, sillä kylmän sään ansiosta lumetuskoneet syöksevät lunta rinteisiin nyt täysillä.

– Rinteet ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja viikonloppuna saadaan uusia rinteitä auki myös Etelä- ja Keski-Suomessa.

– Vaikka aloitus on monella siirtynyt, niin kausi näyttää kuitenkin hyvältä. Uskon, että kausi kestää sinne huhti-toukokuulle asti ainakin pohjoisen keskuksissa, Lindfors sanoo.

Kovia pakkasia paetaan kauppakeskuksiin

Vihti Ski Centerin yrittäjän Sami Uotilan mukaan kuluvaa talvea ei ainakaan vielä voi kuvailla katastrofiksi.

– Pääsimme aloittamaan kauden tänä talvena monia muita keskuksia aiemmin tehokkaan lumetusjärjestelmän ansiosta. Tänä viikonloppuna päärinteitä on auki seitsemän ja kaiken kaikkiaan rinteitä on auki kaksitoista ja hissejä kahdeksan.

Viime päivien kovat pakkaset ovat kuitenkin karkottaneet osan laskijoista rinteistä lämpimämpiin paikkoihin.

– Kun kuusi seitsemän vuotta sitten oli kovat pakkaset, niin mäkeen tultiin siitä huolimatta. Nyt viime päivien kovat pakkaset ovat vieneet asiakkaat mäestä kauppakeskuksiin, sanoo Uotila.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä