Lähetyksen kesäpäiviä vietetään Imatralla
Tapahtuma on kaksikielinen, koska osa vieraista tulee Pietarista. Viikonlopun aikana siunataan myös uusia lähetystyöhön lähtijöitä.
Viikonlopun mittaiset Lähetyksen kesäpäivät alkavat perjantaina Imatralla.
Lähetyksen kesäpäivien teemana on Yhtä perhettä. Aihe liittyy Suomen evankelisen allianssin teemavuoteen Rakas perhe.
Osa tilaisuuksista järjestetään vain venäjäksi, koska moni vieraista tulee Venäjältä.
Tapahtuman järjestävät Lähetysyhdistys Kylväjä ja Imatran seurakunta.
Paljon ohjelmaa, myös kahdella kielellä
Lähetyksen kesäpäivien päätapahtumapaikkana on Mansikkalan koulu. Koululle on pystytetty tapahtuman ajaksi mongolialainen jurtta. Osa tilaisuuksista järjestetään Tainionkosken kirkossa.
Tapahtuman ulkomaiset vieraat tulevat pääosin Pietarista, jossa Lähetysyhdistys Kylväjä on tehnyt juutalaistyötä ja tukee Pyhän Johannes Kastajan messiaanista luterilaista seurakuntaa. Imatran tapahtuma onkin osin kaksikielinen, sillä osa tilaisuuksista järjestetään vain venäjäksi.
Lauantai-iltana lähetysjohtaja Pekka Mäkipää avustajineen siunaa matkaan työalueille palaavat työntekijät. Sunnuntaina Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen siunaa Tainionkosken kirkossa lähetystyöntekijöiksi viisi uutta lähtijää.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Kaksi miestä tuomittiin pahoinpitelystä
Toinen mies sai vuoden ehdollisen rangaistuksen Lappeenrannassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Toisen miehen katsottiin kärsineen jo oman tuomionsa.
Selvitysmies rajoittaisi luotsauspakkoa kanavalla
Selvitysmies helpottaisi Saimaan kanavan luotsausvelvollisuutta. Seppo Kykkänen teki myös useita ehdotuksia Saimaan luotsauskustannusten pienentämiseksi.
Koivukeskussyytteet nurin
Oikeus katsoi, että vaikka puunhankinnasta oli tehty vain aiesopimus, toiminta käynnistyi ja jatkui vuosikausia. Tämän vuoksi Ruotsalaisen toimintaa ei voida pitää törkeänä.
Mustan ja Valkoisen teatterifestivaali laajenee Lappeenrantaan
Huomenna lauantaina käynnistyvä Mustan ja Valkoisen teatterifestivaali laajenee 10 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa Lappeenrantaan.
TE-toimistot sulkevat oviaan
Kaakkois-Suomessa kolme TE-toimistoa sulkee ovensa jouhannuksen alla. Asiakkaita ohjataan käyttämään puhelin- ja verkkopalveluita.
Keskustele: Menivätkö ministerivaihdokset oikein?
Paljon kohistu ministerikierrätys kävi toteen, kun SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kierrätti kolme ministerin paikkaa.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Etelä-Karjalassa valkolakin saa tänä keväänä 589 ylioppilasta. Yle Etelä-Karjala julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Ovakon Imatran tehtaanjohtaja: Toimituksia pystytään jatkamaan palosta huolimatta
Tehtaan korjaus sulattopalon jäljiltä kestää viikkoja.
Suomen suurimman hiekkalinnan rakennustyöt aloitettiin Lappeenrannassa
Tänä vuonna linnan teemana on Kalevala. Linnassa hyödynnetään myös uusiutuvaa energiaa.
