Lahti |

Lähiklinikoilla lääkäripalveluihin joustavuutta

Lahden sosiaali-ja terveystoimialan johtaja Mikko Komulainen rakentaa kaupunkiin uutta klinikkamallia. Sen luvataan parantavan palveluja ja nopeuttavan lääkäriin pääsyä.

Mikko Komulainen
Kuva: Risto Lasila / Yle

Lahden terveyspalveluihin ajetaan klinikkamallia. Sosiaali-ja terveystoimialajohtaja Mikko Komulainen sanoo, että vastaisuudessa Lahdessa olisi yksi pääterveysasema kaupunginsairaalassa, sekä omat lähipalveluklinikat nykyisillä terveysasemilla.

Kaupunginsairaalan yhteyteen rakennettaisiin pääterveysasema, joka korvaisi myös nykyisen Paavolan terveysaseman.

Toimialajohtaja Mikko Komulaisen masinoima klinikkamalli on tulossa sosiaali-ja terveyslautakunnan käsittelyyn lähiaikoina.

- Nykyjärjestelmän heikkous on se, että se on vähän kankea. Nykyisin ei pystytä ohjaamaan terveysasema-alueelta toiselle, jos ruuhkaa on.

Komulaisen mukaan kiireettömässä hoidossa jonot saattavat nykyisellään muodostua kahden kolmen viikon mittaisiksi.

Uuden käytännön mukaan potilas voitaisiin hänen halutessaan, ohjata vapaalle lääkärille myös oman alueen ulkopuolelle.

Terveystoimi tekee tämän vuoden aikana asiakashaastatteluja, joilla haetaan eväitä klinikka-mallin toteutukseen ja henkilöstön koulutukseen.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä