Hämeenlinna

Lähteen silmä on veden ja maan kohtauspaikka – ja kurkistus myytteihin

Lähde on outo talvinen retkikohde. Vaikka tammikuun pakkanen paukkuisi 20 asteen vaiheilla, lähteen vesi lirisee iloisena ja virtaa menojaan lumiseen maisemaan. Lähde on ollut taika- ja uhrauspaikka, jääkaappi ja juomapaikka. Lähde on edelleen luonnossa pieni helmi ja aarre.

Karvalammin lähde Evolla Hämeenlinnassa
Kuvauspäivänä pakkasta on parikymmentä astetta. Sula vesi on kuorruttanut ympäristöään kevyellä kuuralla. Kuva: Markku Karvonen / Yle

Hämeenlinnassa rakastetuin lähde saattaa olla Evon retkeilyalueella Karvalammin lähde. Sen kautta kulkee suosittu patikkareitti ja luontopolku. Kesäaikaan sieltä melkein aina tapaa jonkun kauhomassa viileää vettä suuhunsa tai täyttämässä juomapulloa. Vesi on kirkasta, raikasta ja melkein aina saman lämpöistä.

Viereinen opastaulu kertoo, että Suomen peruskartoissa on merkittynä noin 22 000 lähdettä. Luonnonlähteitä on kadonnut maankäytön myötä, tosin joku on saattanut puhjeta esiinkin. Näin on käynyt myös Karvalammilla. Kaikkein vierailluin lähde syntyi, kun metsäkone rikkoi maan pinnan. Syntyi vesisuonen ja maan raja, lähde. Tosin pitäisi puhua lähteiköstä. Vettä purkautuu esiin sieltä täältä pitkin metsäistä rinnettä ja painannetta. Myös viereisen Karvalammin pohja on lähteinen.

Puhdasta, kirkasta tasalämpöistä pohjavettä

Evolainen pieni lähde kertookin paljon oleellista Suomen luonnontilaisista lähteistä. Pohjavesi suodattuu viereisen jääkauden nostaman harjun läpi, jossa se puhdistuu. Ja maan uumenista purkautuva vesi on vuodenajasta tai lämpötilasta riippumatta suunnilleen aina saman lämpöistä, muutaman asteen plussan puolella. Eli talvella jäätymätöntä, kesällä virkistävän kylmää.

Entisajan asukkaille lähteet olivat aarteita, joilla oli suuri merkitys. Ne olivat kesäajan jääkaappeja, joihin saattoi jättää vaikka maidon kylmään. Hyvä lähde korvasi työläästi tehtävän kaivon. Isomummulasta muistelen, että maatalon viereisen lähteen reuna oli vain kivetty: Kaivoa ei talossa ollut, vaan tavallaan yhdistetty kaivo ja kellari. Kesäajan kulkijat täydensivät lähteellä vesivarojaan ja ryyppäsivät tuohiliposta.

Taikojen ja uskomusten lähteillä

Lähteillä oli myös myyttinen merkitys. Lähde oli kuin reikä toiseen maailmaan. Ne olivat pyhiä paikkoja, joissa pätivät niiden käyttäytymissäännöt. Lähteet olivat uhripaikkoja, joista haettiin hyvää onnea tai parannusta vaivoihin. Jos kajosi lähteelle annettuun lahjaan, sai itse vaivan jota vastaan lähteelle oli uhrattu. Lähteelle uhraaminen on samaa perinnettä kuin vaikka esineiden heittäminen virtaan. Eikä tapa ole vieras nykyäänkään. Se elää vaikka suihkulähteiden onnenlantteina.

Lähteet ovat arvokkaita luontokohteita. Vesi itsessään on vähähappista, jolloin itse vedessä ja lähteessä ei ole juuri elämää. Mutta lähteen reunoilla viihtyy oma ja omalaatuinen lajistonsa, mm. harvinaisia sammalia. Jos elinympäristö kärsii, samalla lajisto häviää. Siksi metsänhoidossa lähteitä ei saa turmella, ne ovat lain suojaamia.

Katso lähteen silmään, ja ympäristön luontoa

Tietenkin lähteet ovat eläneet myös tarinoissa ja kulttuurissa. Uhrilähteillä on käyty vielä kristillisenä aikana. Niiden vettä on pidetty terveyttä edistävänä ja tauteja parantavana. Yleensä niiden ääreen on vienyt polkujen verkosto. Ne ovat saaneet nimiä paikalla virkistäytyneiden kuninkaiden ja keisareiden mukaan. Tarinoita liittyy niin muinaiseen piispa Henrikiin kuin J.L. Runebergiin, joka lähteeltä löysi inspiraation säkeisiinsä ”Sua lähde kaunis katselen”.

Karvalammin lähteiköllä vesi saattaa olla laskemaan päin. Välillä majava nosti laskuojilla veden pintaa ja luontopolun pitkospuut lilluivat veden alla. Nytkin reitillä saa taiteilla, että jalat pysyvät kuivina. Pitkospuilta kannattaa kurkistaa alas veteen. Kun katsoo puiden rankojen, vesikasvien varsien ja juurakoiden lomitse kohti rutaista pohjaa, odottaisi veden olevan ruskean sameaa. Se on hämmentävän kirkasta. Kuin akvaariota katselisi. Ja ympärillä paukkuu pakkanen.

Tuoreimmat aiheesta: Hämeenlinna

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä