Lahti Design katsoo arkea toisin
Lahtelaisten teollisuusyritysten tuotteita on koottu näyttelyyn Lahden Sibeliustaloon kuukaudeksi. Näyttely esittelee arjesta tuttuja tuotteita tavallisuudesta poikkeavalla tavalla.
Leipää, pyyhkeitä, pulloja, puuta, pahvia ja koneen osia. Sibeliustalon Lahti Design -näyttely tarjoilee katsojalle arjesta tuttuja tuotteita ympyrän muotoisilta kehikoilta.
Suomen Muotoilusäätiö on koonnut näyttelyn yhteistyössä kymmenen päijäthämäläisyrityksen kanssa. Lisäksi Lahden Muotoiluinstituutilla on oma osasto.
Ympyränmuotoiset rakenteet ovat näyttelyn pääarkkitehti Katariina Pakarisen mukaan Lahti Design -merkin ideaa, jonka on suunnitellut graafikko Ville Korhonen.
- Merkki on tunnustus päijäthämäläiselle muotoilulle ja perinteille. Siinä on viitteitä muun muassa vanhoihin lahtelaisiin posti- sekä koruleimoihin ja voi siitä joku tunnistaa radiomastot sekä hyppyrimäetkin.
Luhta eli nykyisin L-Fashion Group on yksi mukana olevista yrityksistä Aalto-pyyhkeillään.
Näyttelyyn tutustunut vuorineuvos Pekka Luhtanen pitää näyttelyn toteutusta onnistuneena.
- Tämä on hyvin erikoisesti, mutta onnistuneesti tehty ja sopii hyvin design-ympäristöön. Niinhän se on, että kopioimalla pääsee rinnalle, mutta muista erottumalla ohi ja kärkeen.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.
Titanicia vanhempi risteilyalus kyydittää Vesijärvellä
Sisävesiristeilijät ovat aloittaneet risteilykautensa. 110-vuotiaassa aluksessa on alkuperäinen höyrykone ja laivan kippari kaataa kahvia konemestarin korvaan.
Valtiolta miljoonatuki Lahden MM-kisoille
Kaupunki saa tukea hiihdon MM-kisoihin muun muassa kisapuitteiden kunnostamiseen ja hyppyrimäen remonttiin. Jos kisat jäävät reippaasti plussalle, Lahti saa tuotoista siivunsa.
Näkökulma: Synttärikutsujan ähäkutti on toisen tappio
Kenet ja kuinka kutsutaan kylään, kun jälkikasvu täyttää vuosia? Toimittaja Laura Mäkiniemi kuuluttaa kolumnissaan hyviä vinkkejä kompuroivan lapsietiketin kiemuroihin.
Rattijuoppo kolarin osapuolena yhä useammin
Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet ovat kaiken kaikkiaan vähentyneet Päijät-Hämeessä.
Loukkaantumiset rassaavat FC Lahtea
Liigacupin keväällä voittaneen FC Lahden alkukausi Veikkausliigassa on mennyt penkin alle. Päävalmentaja Tommi Kautonen on pettynyt, mutta muistuttaa, että lahtelaisilla on pitkä lista pelaajia lasareetissa.
Nuorisofestivaali saa kymppitonneja Lahdelta
Kaupunki haluaa varmistaa, että kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä Summer Up säilyy Lahdessa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuosikymmenen ajan.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
Keskustele: Millainen on lapsiystävällinen kaupunki?
Millä perusteella kaupunki on lapsiystävällinen? Millä perusteella ei? Miten kehittäisit kaupunkia lapsiystävälliseksi?
Lapsiystävälliseksi haluavalla Lahdella on paljon tehtävää
Kolmen lapsen äidin Hanna Kopran mielestä Lahdella olisi kaikki edellytykset lapsiystävälliseksi kaupungiksi. Mutta jos Lahti haluaa olla lapsiystävällinen, pelkät puheet eivät riitä.
