Kotimaa

Lahti veti ässän hihasta kasinokilpailussa – pyysi Ville Haapasalon avuksi

RAY:n toisesta kasinosta käydään kova kilpailu suurten kaupunkien kesken. Lahti valjasti tähtinäyttelijän mukaan kilpaillessaan halutusta matkailukohteesta.

Ville Haapasalo
Kuva: Yle

Lahti kilpailee Raha-automaattiyhdistyksen kasinosta Ville Haapasalon avustuksella. Hollolaislähtöinen näyttelijä tähdittää esittelyvideota, jolla Lahti kisaa Suomen toisen kasinon isännyydestä.

Kahden minuutin mittainen esittelyvideo kuvattiin Lahdessa perjantaina. Timo Taulon käsikirjoituksessa viitataan Lahden kansainväliseen kiinnostavuuteen, urheiluun ja kulttuuriin.

– Videovälähdyksen ideana on ajatus "Lahdessa on kaikki – paitsi kasino". Kaupunkimarkkinoinnissa on tärkeää, miten kaupunki eroaa toisesta kaupungista. Video nostaa esille Lahden luonnetta ja uskon tarinan tehoavan, kertoo Lahden kaupungin viestintäpäällikkö Heini Moisio.

Video nostaa esille Lahden luonnetta ja uskon tarinan tehoavan.

– Heini Moisio

Lahden kaupunki on luottanut Haapasalon karismaan aiemminkin. Vuonna 2011 Lahtea markkinoitiin venäläisille Haapasalon tähdittämällä mainosvideolla.

RAY ottaa kaupunkien hakemuksia vastaan tammikuun loppuun saakka ja aloittaa neuvottelut parhaiden hakijoiden kanssa heti sen jälkeen. Kasinoa ovat hakemassa Lahden lisäksi useat muut suuret kaupungit.

Valmiin tilan löytyminen vaikeaa

Kasinohanke olisi Lahdessa yrittäjävetoinen. Tällä hetkellä kaupunki kartoittaa sopivia tiloja yhdessä Ladecin ja Lahti Regionin kanssa. RAY edellyttää kasinolle muun muassa noin kahden tuhannen neliön tiloja ja hyviä majoitusmahdollisuuksia.

Lahti Regionin toimitusjohtajan Raija Forsmanin mukaan kasinolle sopivaa, valmista tilaa on vaikea löytää. Parasta olisi, jos kasinohankkeeseen voisi yhdistää Lahdessa pitkään elätetyt kylpylä- ja hotellitoiveet.

Olemme kahden metropolin välissä, lähellä Helsinkiä ja Pietarin miljoonamarkkinoita.

– Raija Forsman

– Tilojen kartoitusta on tehty pitkään ja RAY:n vaatimukset ovat aika runsaat. Paljon saa käyttää mielikuvitusta, jos yrittää etsiä valmiin kohteen, jossa on riittävästi tilaa. Meillä on myös uudishankkeita, joita tarkastellaan, että mitä niiden kautta voidaan saavuttaa, Forsman toteaa.

RAY sai joulukuun alussa luvan etsiä toiselle kasinolle sijoituspaikkaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Yhdistys kartoittaa samalla sopivia liikepaikkoja muillekin pelitoiminnoilleen.

Forsmanin mukaan Lahden vahvuuksia ovat Pietarin läheisyys, keskeinen sijainti sekä urheilukaupungin kilpailuhenkisyys.

– Olemme kahden metropolin välissä, lähellä Helsinkiä ja Pietarin miljoonamarkkinoita. Täällä on kilpailuhenkistä väkeä, Lahdessa järjestetään joka vuosi maailmancupin tapahtumia, Forsman muistuttaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä