Suora linja |

Lähtisitkö metsään keräämään käpyjä rahasta?

Ahkera käpyjen kerääjä voi tienata verovapaasti jopa 4 000 euroa kuukaudessa. Oletko koskaan kerännyt käpyjä tai muita luonnonantimia tuloja kartuttaaksesi? Millaisia kokemuksia sinulla on sellaisesta työstä? Petyitkö tuloihin vai ylittivätkö ne odotukset? Tuntuiko työ raskaalta vai nautitko ulkona ahkeroinnista? Oletko kiinnostunut käpyjen keräämisestä, vaikket ole sitä vielä tehnytkään?

Männynkäpy Kuva: YLE / Antti Kettumäki

Ahkera käpyjen kerääjä voi tienata kuukaudessa jopa 4 000 euroa puhtaana käteen, vaikka pitäisi viikonloput vapaata.

- Parhaimmat kerääjät tienaavat jopa pari sataa euroa päivässä, ja se on verovapaata tuloa, kertoo Metsänhoitoyhdistys Järvi-Suomen metsäneuvoja Tapio Perko.

Jos aikoo ryhtyä käpyjen kerääjäksi, kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen, sillä sekä kävyillä että metsällä on tiukat laatukriteerit. Ainoastaan tämänvuotiset latvuksissa yhä kiinni olevat kävyt kelpaavat siemenkävyiksi.

- Kävythän kerätään pääsääntöisesti hakkuiden jälkeen, kun metsäkoneet ovat lähteneet työmaalta pois. Siellä sitten latvuksia käänneellään ja etsitään käpyjä, Perko sanoo.

 Lisäksi käpyjen keräämiseen on aina oltava maanomistajan lupa.

Kommentoi aihetta

(60 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Lähtisin

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen joskus lapsena kerännytkin käpyjä,mikä ettei vieläkin jos siihen olisi mahdollisuus.


Kira

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ottaisitko minut kaveriksi:)

Verottomalle lisätulolle olisi todella tarvetta ja töitä olisin valmis tekemään, kunhan joku opettaisi alkuun.


akateeminen kävynkerääjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos vielä pääsisin puuhun tällä iällä niin totta kai lähtisin ja kun ei vielä ole niitä fobioitakaan tullut (on testattu Linnanmäen karuselleissa ym. lasten kanssa kesäisin). Kokemusta käpyjen keräämisestä on saatu lapsena n 40-50 v sitten ja puuhun kiivettiin ilman mitään apuvälineitä, kun tikkaita ei jaksettu kantaa ja vanhemmilla ei ollut aikaa tulla "avustamaan" maatilatöiden takia. Todellakin saatu raha oli tarpeen maaseudulla, kun piti ostaa kenkiä ym koulunkäyntiä varten.


Käpy jäässä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miten ihmeessä se on verovapaata tuloa? Tehdäänkö sitä pimeänä? Vai onko tuossa joku veronkiertokikkailu? En oikein voi uskoa, että tuon luokan tuloja saisi tuosta vain verovapaasti. Tuohan on selvästi ammattimaista toimintaa.


Marjanpoimija

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei kai vietnamilaisetkaan tule Suomeen poimimaan marjoja ihan vaan harrastusmielessä? Niin, siis marjankin saa poimia metsästä ja myydä ihan verovapaasti ja toistaiseksi ilman maanomistajan lupaa. Aika moni ihminen elättää itsensä tällä tavalla.


arska

Ilmoita asiattomasta kommentista

Se on sitä nykyistä verosuunnittelua jota herratkin harrastavat tämä käpyjen keruun verottomuus.Kyllä sitä melko ahkera pitää olla jos 4000 Eur kuukaudessa meinaa tienata ei tahdo olla niitä paikkoja joista sais kunnon käpyjä kerättyä.


Metsäsusi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Siten ihmeessä, että käpyjen kerääminen on samaa sarjaa kuin marjojen kerääminen: verovapaata luonnonantimien poimintaa. Käpyjen keräys vaan vaatii maanomistajan luvan ja siltä osin ei ole jokamiesoikeus kuten marjastus tai sienestys.

Kokemuksesta tiedän, että ei se käpyjen keräys mitää heikkoa hommaa ole taloudellisesti. Tuommoset neljätonniset kannattaa kuitenkin realismisyistä unohtaa ja pitää mainoslauseina. Jos ny vaikka parin tonnin edestä kuukaudessa keräilee, niin onhan se aikas kiva korotus kelan tai työkkärin peruspäivärahaan verrattuna ;)


Carlos

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voi veljet, marraskuu - maaliskuu niinkö se oli, 4000 x 5 kk ehtis keräämään 20 k€ fyrkkaa. Kelaan kirjoille, työttömyysrahat himaan ja nämä siihen päälle ! Vois ottaa kesän melko rennosti, kertokaa mistä löytyy kuusenlatvoja !!


Kävynkerääjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pikkusen yliampuva otsikko. En usko että suomesta löytyy yhtään kävynkerääjää joka kerää reilut 200 litraa käpyjä joka ainoa päivä edes kuukauden ajan. Jos sattuu olemaan hyvä paikka niin ehkä päivän tai pari voi päästä tuollaisiin summiin mutta ei ikinä pitempiä jaksoja. Oon ite keränny käpyjä ja tiedän että raha ei tuu sieltä helpolla. Luultavasti suurin osa ihmisistä lopettais jo ensimmäisen päivän jälkeen. 100 litraaki päivässä on jo hyvä saalis päivässä. Kannattee mennä kokeilemaan että pääsee sitte kesällä makoilemaan ja nauttimaan niistä käpyrahoista.


Pekka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tässä on oiva esimerkki työstä, jota lähes kuka tahansa voisi tehdä lyhyen koulutuksen jälkeen. Miksi sosiaaliluukulle tulevaa tervettä kansalaista ei velvoiteta esim tällaiseen työhön. Meillä ei enää ole varaa jakaa rahaa ilmaiseksi kaikille, jotka keksivät sitä tulla pyytämään.


Käpy on maalla

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kaupungeissa ei käpymetsiä kasva.

Miksi hallitus ajaa kaikki ihmiset kaupunkeihin tai vähitäänkin suurkuntien torin viereen kerrostaloon asumaan?


Pekka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yllä on ensimmäinen excuse. Kyllä niitä riittää, jotta mitään ei tarvitse tehdä. Uskoisin, että Metsänhoitoyhdistys järjestäisi linja-autokyydin ( ei taksia ) halukkaille.




Positiivisempi näkökulma

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miksi sosiaaliluukun pitäisi nimenomaan velvoittaa, kun riittää, että pelkästään antaa vinkin. Toinen asia sitten, osaako luukku itsekään hakea tietoa noista tienestipaikoista ja kuinka luukkulaiselle järjestyy kyyti, usein erittäin kauaskin.

Miten muuten työvoimaviranomaiset mahtavat suhtautua käpyjen keruuseen? Onko silloin oikeutettu työttömän työnhakijan "titteliin" eli onko este pysyvämmälle työnhaulle heidän kauttaan? Jos kerää käpyjä viikon, parin pätkissä, meneekö korvaus ja tuleeko muutaman päivän karenssi toisin kuin marjankerääjälle?


talk is cheap

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos tuo 4000 euroa kuukaudessa puhtaana käteen pitäisi paikkansa, niin parin miljoonan suomalaisen kannattaisi lopetta nykyinen työnsä ja ryhtyä käpyjen kerääjäksi. Miksi esim Nokian insinöörit eivät vaihda alaa? Ovatko he tyhmiä?


Paavo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tässä on oiva esimerkki mielipiteestä jollaisia lähes kuka tahansa voi kirjoittaa aivan ilman minkäänlaista koulutusta. Kannattaisi (ehkä) vähän ajatella ensin.


Vähän faktaa mukaan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitä jos uutiseen olisi lisätty tieto mistä käpyjä voi poimia?


Asinatuntija-apua

Ilmoita asiattomasta kommentista

Missäköhän niittä jutussa mainittavia hakkuita tehdään? Eiköhän käpy löydy metsästä. Maanomistajan luvalla, niin kuin tekstissä myös sanotaan.






Entinen kävystäjä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ennenkuin käpymetsään pääsee, täytyy olla auto ja rahaa bensaan. Sopivat hakkuut voivat olla kaukanakin ja niin yleensä ovatkin. Sama koskee marjastusta, mihin pääsee autoton kaupunkilainen marjaan tienestimielessä? Eikä täysinäisiä käpysäkkejä tai marjasaaliita voi kuljettaa pois metsästä ilman autoa. Ei siis köyhälle helppoa rahaa, vaikka ensin siltä kuulostaisikin.


tekosyitä laiska kyllä keksii

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitenkäs need vietnamilaiset ja thaimaalaiset pääsee metsään? Jos haluaa, niin eiköhän sinne pääse. Tuollaisen asenteen omistaja ei. siellä kyllä kauan pärjäisi, valitettavasti. Siellä ei ole mikro uunia millä lämmittää eines pizzaa..


hah

Ilmoita asiattomasta kommentista

itse kuljin polkupyörällä marjaan...lähinnä hillaan...en omista autoa (enkä liioin siis myöskään bensaa)...ja parhaat marjamaat todellakin ovat kaukana, missä kukaan ei niitä viitsi tulla hakemaan... kyllä töitä tekevälle riittää...eikun kävystämään/marjastamaan


autolla

Ilmoita asiattomasta kommentista

vietnamilaiset ajaa metsään ettei nekään kävele korpeen, mutta metsässä tietenkin tallovat kymmeniä kilometreja marjojen perässä päivittäin varsinkin huonoina marjavuosina.

Tuoreimmat aiheesta: Suora linja

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä