Kulunut kevät on nostanut esiin kiinnostavan aiheen: nuorisotyöttömyyden. On esitetty ärtyneitä puheenvuoroja siitä, että niin sanottu y-sukupolvi eli 1980-luvulla syntyneet eivät huoli mitä tahansa työtä. Paskaduuneja, kuten sanotaan.

He, tai siis me y-sukupolven lapset haluamme olla taitelijoita, designereita, tuottajia, idoleita, maailmanmestareita tai edes pronssimitalisteja. Me haluamme olla sankareita.

Mutta ei se näin mene. Opiskelupaikat ei aukea helposti, laulukilpailujakin voittavat vain ne, jotka osaavat laulaa, kukaan ei enää muista kolmannen BB-tuotantokauden kreisibailaajia. Mutta silti me manifestoimme oikeudeksemme elää elämäämme kuten haluamme, ylpeinä ainutlaatuisina yksilöinä.

Siihen oikeuteen kuuluu myös hypätä pois koko systeemistä. Matkustaa passin ja hammasharjan kanssa ympäri maailmaa ilman vastuita tai velvollisuuksia. Tai opiskella kymmenen vuotta yliopistossa valmistumatta koskaan. Tai vihellellä ihan vain peruspäivärahalla juuri siellä missä tahtoo ja kenen kanssa tahtoo.

Y-sukupolvi seuraa täsmälleen sitä kasvatusta, minkä se on saanut. Siinä ajatusmallissa eivät yhteisvastuut ja talkoohenki ole paljoa painaneet ennenkään.

- Jussi Sorjanen

Me haluamme mitä tahansa muuta kuin tavallista keskiluokkaista kahdeksasta neljään -elämää.

Työtätekevän kansan eturintama on keskusteluissa osoittanut halveksuntansa työttömiin, jotka ovat sitä omasta tahdostaan. He ovat vedonneet yhteisvastuuseen, siihen, että yhteiskuntajärjestelmän eteen on tehtävä yhdessä töitä, jotta kehitys voi jatkua. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.

Humoristista on se, että y-sukupolvi seuraa täsmälleen sitä kasvatusta, minkä se on saanut eli yksilökeskeistä ajatusta siitä, että ihminen on oman onnensa seppä. Siinä ajatusmallissa eivät yhteisvastuut ja talkoohenki ole paljoa painaneet ennenkään.

Lamanjälkeinen Suomi on korostanut enemmän yksilönvapautta kuin yhteisöllisyyttä, enemmän kilpailua kuin tasavertaisuutta, enemmän idoleita kuin arjen pakertajaa, enemmän suurta kuin pientä, enemmän juhlaa kuin arkea. Y-sukupolvi on monimuotoisessa individualistisuudessaan tämän maailmankuvan johdonmukainen tulos.

Toisin sanoen maailman paras koulutusjärjestelmä on tuottanut sukupolven, josta osa kyseenalaistaa kulutusyhteiskunnan periaatteet. Se on ryhtynyt ajattelemaan työntekemisen etiikkaa ja kysymään, kannattaako töitä todella tehdä.

Kysymään, onko järkevää tai moraalisesti oikein tehdä työtä vaikka monikansalliselle yritykselle, joka saa aikaan talouskasvua, mutta samalla kiihdyttää ilmastonmuutosta. Kysymään, kuka työstäni hyötyy enemmän kuin minä itse ja miksi hänen pitäisi hyötyä. Kysymään, miksi minun pitäisi elää oma ainutkertainen elämäni jonkun muun tahtoa ja tapoja noudattaen.

Y-sukupolvea on moitittu siitä, että sitä ei kiinnosta politiikka tai muu yhteiskunnallinen toimiminen. Ei pidä paikkaansa.

Y-sukupolvi harjoittaa passiivista vastarintaa. Se ei nouse barrikadeille julistamaan sanomaansa vaan kapinoi arjessa. Laman lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja reagoivat yksin mutta yhtäaikaa, omilla säännöillään.