Laiton peräkärrykuorma on yleinen riski teillä
Alkukesä on peräkärryliikenteen ruuhka-aikaa. Kärryissä kulkee paljon multaa ja rakennustarpeita, kun pihoja laitetaan kuntoon. Vaarallisen painavat kuormat ovat yleisiä, eikä poliisilla ole mahdollisuutta puuttua niihin. Moni tekee ylikuorman tietämättömyttään, moni silkasta piittaamattomuudesta.
Moni autoilija kuljettaa peräkärryllään vaarallisen suurta kuormaa. Alkukesästä kuljetetaan varsinkin multaa ja mursketta, joilla peräkärryn sallittu kantavuus ylittyy yllättävän helposti.
Kuljetettavat enimmäiskuormat löytyvät kahdesta asiakirjasta. Auton rekisteriotteessa on määritelty suurin massa, jota perässä saa vetää. Lisäksi peräkärryn rekisteriotteeseen on merkitty suurin kantavuus, josta vähennetään kärryn oma paino. Näin saadaan maksimikuorman määrä. Poliisin mukaan nämä luvut eivät ole kaikkien tiedossa.
- Sekä työ- että vapaa-ajan kokemukseni on, että autoilijat eivät näitä tiedä. Harva lukee rekisteriotteen, arvelee ylikonstaapeli Mika Ahvanainen Pohjois-Karjalan poliisilaitokselta.
Ahvanainen myöntää itsekin, että oman auton rekisteriotetta ei ole tullut luettua.
Luvut voivat olla yllättävän pieniä nykyautoissa. Jos pieni henkilöauto saa vetää 400 kilon massaa ja siitä vähennetään kärryn paino, ei kuormalle jää kuin noin 250 kiloa.
Kaikki eivät tiedä sallituista määristä, mutta moni tekee ison kuorman silkkaa piittaamattomuuttaan. Tai ahneuttaan, jos esimerkiksi multaa saa kertamaksulla peräkärrykuormallisen.Henkilöauton katolla kuljetettiin soutuvenettä, jota apukuski ja kuljettaja pitivät käsillä kiinni ikkunoista.
- Jo katse autojen renkaisiin tai jousituksen mataluuteen näyttää, että kyllä siellä ajellaan aika isoilla kuormilla. Jos olisi aikaa puntaroida, niin voin olettaa että tulisi useammille sanktiot tai ainakin huomautus, arvioi Ahvanainen.
Ylikuorma vaikeuttaa auton ajamista, erityisesti jos kuorma on väärin painotettu. Kärry saattaa lähteä heijaamaan ja syöstä koko yhdistelmän ojaan. Kärry saattaa myös syksyä päin vastaantulijaa.
Ahvanainen itse on törmännyt paitsi liian painaviin kuormiin, myös muutoin vaarallisiin kuljetuksiin.
- Kahdeksanmetrinen harjateräsnippu oli kevytperävaunussa ja kipinät sinkoilivat yössä. Kuorma oli kyllä sidottu, mutta ylitystä oli liikaa. Kollega kertoi tapauksesta, jossa henkilöauton katolla kuljetettiin soutuvenettä, jota apukuski ja kuljettaja pitivät käsillä kiinni ikkunasta, Ahvanainen kertoo.
Poliisi ei ehdi vahtia kuormia
Poliisilla ei ole voimavaroja järjestää erityistä peräkärryjen punnitusratsiaa. Rikkeisiin puututaan silloin kun niihin törmätään, Ahvanainen kertoo.
- Ne valvotaan ainakin meillä järjestyspuolella oman toiminnan ohessa eli mitä vapaata aikaa sattuu olemaan. Tehtäville kun siirrymme, jos on oikein räikeitä tapauksia niin otamme ne pois. Eli otetaan pois ne, mitä tulee vastaan.
Poliisin lepsua toimintaa handsfreen käyttöpakon valvonnassa on ihmetelty ja peräkärryjen kuormien valvonta lienee samassa linjassa. Onko näin, että ylikuormattua peräkärryä kuljettavan autoilijan ei juuri poliisia tarvitse pelätä?
- Ikävä kyllä näin täytyy todeta, eli kyseessä on samanlainen ongelma, Ahvanainen vastaa.
Jos ylikuormasta jää kiinni, siitä seuraa päiväsakko. Ahvanainen toivoo, että autoilijat olisivat tarkkoina kuorman painon ja riittävän kiinnittämisen kanssa.
- Peräkärryjen ja kuormien kanssa enemmän kiinnittäisin huomiota siihen, että poliisin ei tarvitsisi niihin tarttua. Eli kuorman sitomiseen ja varmistamiseen siten, että se saadaan turvallisesti perille. Ja massat tulee tietysti laskea sekä tarkistaa se, että kärry on vetokuulassa kiinni, Ahvanainen kertoo.
Painoa arvatessa katse renkaisiin
Kuorman painon arviointi ei aina ole helppoa. Esimerkiksi polttopuiden paino riippuu puulajista ja puun kuivuudesta, mullan paino taas riippuu siitä kuinka märkää se on. Ahvanainen kertoo vinkin painon arviointiin.
- Peräkärryn renkaiden ilmanpaineet pitää olla tarkastettu. Jos näkyy, että rengas alkaa näyttää tyhjältä niin kuormaa on liikaa. Samoin kuorman koosta voi päätellä painoa.Ei kannata pitää aisaa jalkojen välissä kun vapauttaa kärryn.
Kärryn painotuksen tulisi olla sellainen, että vetokoukkuun kohdistuu muutaman kymmenen kilon paino, ettei kärry nosta auton perää. Tämän voi tarkistaa siten, että irroittaa kärryn koukusta. Jos kärryn aisa pomppaa ylös, kuorma on kärryssä väärin. Tämän tarkastamisessa ylikonstaapeli muistuttaa myös työturvallisuudesta.
- Ei kannata pitää aisaa jalkojen välissä kun vapauttaa kärryn, Ahvanainen vinkkaa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Mopoauto on autoilijalle outo kokemus
Mopoauto, eli virallisemmin kevyt nelipyörä, on yhä yleisempi näky Suomen taajamissa ja teillä. Mopoauto on varsinkin nuorison suosiossa, mutta kokeneelle autoilijalle se voi olla outo ja meluisa ajettava.
Kuorrute kruunaa kuppikakun
Cupcake eli kuppikakku valloittaa kovaa vauhtia maailmaa. Kuppikakuilla herkutellaan erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, mutta leivonnaisten suosio yltää muihinkin maailmankolkkiin. Suomessa näitä herkkuja on tarjolla kahviloissa, mutta sen verran yksinkertaisesta herkusta on kyse, että sellaisen osaa lohtia kuka tahansa kotileipurikin.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Keskiviikkona hukkunut nainen löydettiin tänään
Nainen hukkui Ilomantsissa sijaitsevaan Ilomantsinjärveen keskiviikkona.
Jere ja Joni pääsivät haluamiinsa hommiin Kontiorannassa
Tammikuussa Kontirannassa varusmiespalveluksensa aloittaneet Jere Nuutinen ja Joni Ilmakari ovat päässeet haluamalleen koulutusalalle. Jere soittaa varusmiesbändissä ja Jonista tulee sotilaspoliisi. Alokasajasta meininki on muuttunut melkoisesti, toteavat nuoret miehet.
Mies halusi näpäyttää kunnanjohtajaa - poltti DVD-soittimen ja verhot
Mies tuskastui jouluaattona asuntonsa kylmyyteen. Hän kaatoi bensiiniä DVD-soittimeen ja sytytti laitteen palamaan.
Rakennustyömaa hyytyi alkumetreille - maisema muistuttaa uima-allasta
Ohikulkijat ovat ihmetellet, mikä on se kaivanto Hukanhaudan ja Karhumäen välissä, joka muistuttaa tällä hetkellä uima-allasta. Kyseessä on alkumetreille hyytynyt kerrostalon rakennustyömaa, josta maa-aineksia ehdittiin poistaa. Sade- ja sulamisvedet ovat täyttäneet montun. Tontin omistaa venäläistaustainen Karhunmäki Invest Oy.
Itä-Suomessa petyttiin: ministerisalkut menivät muille
SDP:n ministerikierrätyksessä yhtään Itä-Suomeen ei saatu yhtään uutta ministerisalkkua. Paikallisten demarivaikuttajien mielestä Itä-Suomesta olisi löytynyt osaavia edustajia ministerien paikoille. Puolueen valinnoille riittää kuitenkin ymmärrystä.
Lisähappi leikkauksen jälkeen voi estää jalan amputaation
Lisähapen antaminen verisuonikirurgisista leikkauksesta toipuvalle vähentää merkittävästi haavatulehduksia, kertoo lauantaina Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella tarkastettava väitöstutkimus. Kahden päivän happiviiksikuurilla voidaan estää jopa alaraajan amputaatio.
