Kotimaa |

Lakkautuspäätökset huolettavat varuskuntakaupunkeja

Puolustusvoimien lopullisia säästöpäätöksiä odotetaan varuskuntapaikkakunnillla huolestuneina. Säästöt ovat mahdollisesti johtamassa useiden varuskuntien lakkauttamiseen tai yhdistämiseen. Päätöksiä lakkautuksista odotetaan lähiviikkoina.

Rykmenttien, prikaatien ja varuskuntien sijainti kartalla.
Kuva: YLE Uutisgrafiikka

Talouden alamäki on ajamassa myös puolustusvoimia entistä ahtaammalle. Materiaalihankinnoista tinkimisen lisäksi edessä saattaa olla useiden varuskuntien lakkauttamisia tai yhdistämisiä.

Ylen A-Studio kertoi maanantaina, että lakkautettavat varuskunnat ovat selviämässä lähiviikkoina. Viime vaiheen keskusteluissa esillä ovat olleet muun muassa Pohjois-Karjalan prikaatin, Keuruun pioneerirykmentin ja sekä Niinisalon tykistöprikaatin lakkauttaminen. Esillä ovat olleet myös ruotsinkielinen Dragsvikin varuskunta sekä Rovaniemellä sijaitseva Lapin ilmatorjuntarykmentti.

Monilla varuskuntapaikkakunnilla puolustusvoimia koskevia säästöpäätöksiä odotetaan pelokkaissa tunnelmissa. Varuskunnat ovat monin paikoin suuria työllistäjiä. Esimerkiksi Kankaanpäässä puolustusvoimat on alueen suurin työnantaja.

- Niinisalon varuskunnalla olisi säilymisen edellytyksiä, sinne on paljon investoitu, ja odottaminen on hyvä sana kuvaamaan tilannetta. Eipä tässä juuri muuta voi, kommentoi Kankaanpään kaupunginjohtaja Paavo Karttunen.

Mahdolliset leikkaukset pelottavat myös Keuruun kaupunginjohtajaa.

- Puolustusvoimat on seutukunnan toisiksi suurin työnantaja ja kaupungin jälkeen suurin. Suora vaikutus on se seitsemän prosenttia ja välillinen vaikutus sitten enemmän, kyllä se meille on hirveän iso asia, sanoo Keuruun kaupunginjohtaja Timo Louna.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) ei suostunut vielä tässä vaiheessa kommentoimaan mitä varuskuntia ollaan lakkauttamassa. Myöskään hanketta valvovan parlamentaarisen kontaktiryhmän puheenjohtaja Ilkka Kanerva ei suostunut ottamaan kantaa mitä varuskunnat ovat liipasimella.

Keskustele uutisesta

Puolustusvoimien lopullisia säästöpäätöksiä odotetaan varuskuntapaikkakunnillla huolestuneina. Säästöt voivat johtaa useiden varuskuntien lakkauttamiseen tai yhdistämiseen. Onko varuskuntia vara lakkauttaa?

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä