Talous |

Lakon sulkemien DNA-kauppojen määrä epäselvä

Toimihenkilöunionilla ja DNA:lla on jyrkästi erilaiset näkemykset siitä, miten Toimihenkilöunionin lakko on näkynyt DNA:n myymälöissä. DNA:n mukaan 80:stä liikkeestä on lakon vuoksi on suljettu vain kaksi, kun taas Toimihenkilöunionin mukaan niitä on suljettuna jopa parikymmentä.

Dna:n logo.
Kuva: YLE

DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi sanoo, että hänen tuoreimpien tietojensa mukaan lakossa on noin 150 toimihenkilöä.

Toimihenkilöunionin sopimusalavastaava Arto Heikkilä taas sanoo, että työtaisteluun ovat osallistuneet jokseenkin kaikki yli 500 DNA:n palveluksessa työskentelevää Toimihenkilöunionin jäsentä.

Toimihenkilöunioni kertoo aloittaneensa lakon DNA:n toimipisteissä ja tytäryhtiöissä ympäri Suomen. Lakko pitää osaa DNA-liikkeistä suljettuna. Asiakaspuhelinpalveluun lakko ei vaikuta, koska palvelu on ulkoistettu.

Toimihenkilöunioni on ilmoittanut lakon jatkuvan, kunnes uusi henkilöstöohjelmasopimus on allekirjoitettu. Sopimus tehtiin alun perin 2007 turvaamaan työntekijöiden asemaa muutostilanteissa. Nykyinen sopimus päättyy vuoden vaihteessa, eikä DNA:lla ole ammattiliiton mukaan halua solmia laisinkaan uutta.

Kiista koskee lähinnä irtisanomiskorvauksia ja ulkoistamista

Kiista koskee henkilöohjelmasopimuksen sisältöä. Keskeisimmät kysymykset työntekijöiden kannalta ovat ylimääräiset irtisanomiskorvaukset, sopimus ulkopuolisen ja vuokratyövoiman käytöstä sekä sopimus siitä, miten toimitaan ulkoistamisten yhteydessä.

Ammattiliitto katsoo, että työnantaja haluaa päästä eroon irtisanomispaketeista osana muutosturvaa. TU vaatii jatkosopimusta, joka turvaisi henkilöstön aseman toimintoja ulkoistettaessa sekä liikkeenluovutustilanteissa.

Yhtiön johdon mukaan aiemmat henkilöstöohjelmasopimukset tehtiin 2007 ja 2008 ennen suuria organisaatiomuutoksia, jolloin tiedossa oli yt-neuvotteluja. Nyt johto katsoo, ettei perusteita samansisältöiselle sopimukselle ole, koska isoja muutoksia ei ole suunnitteilla.

- Meidän näkemyksemme on ollut se, että keskityttäisiin enemmän henkilöstön kehittämiseen ja siihen, että henkilöstö on osaavaa ja pystyy kisaamaan kovassa markkinassa jatkossakin ja kasvattamaan liiketoimintaa, toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi sanoo.

Sopimusalavastaava Heikkilä ihmettelee, miksei työnantaja voi tehdä sopimusta, jos muutoksia ei ole luvassa.

Toimitusjohtajan mukaan neuvottelut henkilöstöohjelmasopimuksesta ylempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa jatkuvat "ihan hyvässä hengessä". Toimihenkilöt ovat tervetulleita palaamaan neuvottelupöytään, Tiuraniemi sanoo.

Arto Heikkilän mukaan toimihenkilöt eivät kutsua ole saaneet.

- Me olemme kuulolla.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä