Läksyjä jo ekana päivänä
Valtaosalla pääkaupunkiseudun peruskoululaisista lukuvuosi alkoi tiistaina. Mankkaanpuron koulun 2K-luokkalaiset aloittavat kouluvuotensa tutun opettajan johdolla.
Alkamassa on jo toinen kouluvuosi, mutta ilmassa väreilee jännitys. Opettaja Kirsi Partanen kuvailee luokkaa vilkkaaksi ja aktiiviseksi.
- He innostuvat kaikesta ja on mukava lähteä tekemään kaikenlaisia juttuja.
Opettaja itse on valmistautunut lukuvuoteen tutustumalla opettajan oppaisiin ja opetussuunnitelmiin sekä monistamalla materiaaleja.
Kia Savolainen on yksi luokan 25 oppilaasta. Kia aloitti mielellään koulun kesäloman jälkeen. Erityisen mukavaa Kian mielestä on se, ettei hän tokaluokkalaisena ole enää koulun pienimpiä oppilaita.
- Mua vähän jännitti, että mites tässä käy, kun luokan nimikin muuttuu.
Ois ihan kiva oppia sitä matikkaa ja äidinkieltä.
Kaunokirjoitusta ja kaveruutta
Ensimmäisen päivän aikana luokassa muisteltiin kulunutta kesää ja kyseltiin, mitä luokkakaverit olivat loman aikana puuhanneet.
Opettaja halusi, ettei ensimmäinen päivä olisi pelkkää työkirjan täyttämistä, joten 2K-luokkalaiset askartelivat myös nimilaput pulpetteihin.
Toisen kouluvuoden syksyllä kerrataan ensimmäisellä luokalla opittuja asioita, kirjoittamista ja lukemista sekä harjoitellaan kaunokirjoitusta.
- Tietysti me harjoitellaan ihan niitä koululaisen taitoja: osaan tehdä läksyt ja huolehdin tavaroista ja olen ystävällinen ja mukava kaikille, kuvailee opettaja Kirsi Partanen.
Tärkeää on myös se, että kaikki oppivat olemaan ryhmässä kunnolla. Aloituspäivänä saatiin jo ensimmäiset kirjat sekä ensimmäiset läksyt.
- Tulee pikkasen lukemista ja sitten isälle ja äidille kirjanpäällystämistä. Toivottavasti sieltä apua löytyy, naurahtaa opettaja Partanen.
Eivätkä läksyt varmasti jää tekemättä, sillä tokaluokkalaisilla riittää intoa.
- Ois ihan kiva oppia sitä matikkaa ja äidinkieltä, suunnittelee Aaro Pakarinen tulevan lukuvuoden oppeja.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Mätäjoen kalakanta saataneen elvytettyä - vuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Virtavesien hoitoyhdistyksen arvion mukaan Helsingin Mätäjoen taimenkanta saadaan ennalleen jo tänä vuonna. Joen koko kalakannan elpymiseen menee pari vuotta. Helsingin poliisi tutkii vuototapausta ympäristörikoksena.
Kaatopaikkakiista yltyy Porvoossa
Koska neuvottelut Mätäjärven entisen kaatopaikan kunnostamisen kustannusjaosta eivät ole johtaneet mihinkään, on nykyinen maanomistaja Porvoon seurakuntayhtymä toivonut ELY-keskuksen määräävän Porvoon kaupungin kunnostuksen maksajaksi. 60-luvulla suljettu kaatopaikka kaipaa pikaista kunnostusta, sillä se uhkaa alueen pohjavesiä.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Mätäjoen myrkkyvuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Poliisi jatkaa kuulusteluja Helsingin Mätäjoen myrkkyvuotoon liittyen koko loppuviikon. Tällä hetkellä tapaus vaikuttaa poliisin mukaan ympäristörikokselta. Tarkkaa rikosnimikettä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhteensä sataa työntekijää uhkaa osa-aikaistaminen, lomauttaminen tai irtisanominen.
Poliisia paenneet miehet putosivat parvekkeelta Helsingissä – toinen kuoli
Etsintäkuulutetut miehet yrittivät välttää kiinnioton pakenemalla poliisia parvekkeelta toiselle Helsingin Töölössä. Pako päättyi putoamiseen viidennestä kerroksesta. Toinen miehistä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti.
Mätäjokea pelastetaan Päijänteen vedellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käynnistänyt aamulla järviveden juoksutuksen Mätäjokeen Päijännetunnelista.
Kesäkohteet käyvät perheen kukkarolle
Pääkaupunkiseudulla riittää lomalaiselle nähtävää. Aivan halvaksi perheen kierrättäminen suosikkikohteissa ei kuitenkaan tule. Keräsimme esimerkkejä nelihenkisen perheen, kahden aikuisen ja kahden teinin, pääsylippuhinnoista. Maksutontakin tekemistä löytyy.
Loviisan kirkon pyllykuviot ovat nyt historiaa
Kirkon penkkien jälleenmaalausurakka on saatu valmiiksi eikä yhtään penkkiä ole jätetty maalaamatta.
Keskustele: Miten bussikuski saa pukeutua?
Suomessa keskustellaan vilkkaasti bussikuskin turbaanin käytöstä. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla työskentelevä bussikuski on maahanmuuttaja. Päähine on etnisillä ryhmillä osa identiteettiä tai uskonnollista traditiota. Miten toivoisit bussikuskin pukeutuvan?
