Lammasjärven ja Lentuan viitoitus vireille
Esitys Lentuan ja Lammasjärven vesireittien viitoittamisesta etenee Kuhmossa. Tekninen lautakunta esittänee torstaina kaupunginhallitukselle hankkeen viemistä Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen käsittelyyn.
Vesistöreittien väylämerkinnät on tarkoitus toteuttaa valtion rahoittamana hankkeena. Kansanedustajat Paula Lehtomäki ja Anne Huotari esittivät jo vuonna 2001 eduskunnalle 200 000 euron määrärahan varaamista Lentuan ja Lammasjärven väylämerkintöihin.
Lehtomäki ja Huotari perustelivat ehdotustaan muun muassa sillä, että Pohjanlahden merenkulkupiiri on alustavasti suunnitellut Lentuan ja Lammasjärven vesistöreitin väylämerkistöjen tekemistä, vanhan tervareitin tutkimista ja merkitsemistä. Reitti oli aikoinaan tärkeä väylä tervakuljetuksissa Ouluun.
Korpisalmen I osakaskunnan hoitokunta esitti tänä kesänä Kuhmon kaupungille, että se ryhtyisi toimiin Lentua ja Lammasjärven reitin viitoittamiseksi.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.